• Salovaara agronomien vuoden vaikuttaja

    Uutiset
    26.10.201515:00
    Jouko Kyytsönen

    Professori Hannu Salovaara valittiin lauantaina Agronomiliiton vuoden vaikuttajaksi. Salovaaraa pidetään Suomen viljateknologian isänä.

    Salovaara on toiminut alan ensimmäisenä professorina Helsingin yliopistossa vuodesta 1987 lähtien ja edistänyt ratkaisevalla tavalla tieteenalansa tietämystä, valintaa perustellaan.

    Hän on tutkinut esimerkiksi kauran soveltuvuutta keliaakikoille tai beetaglukaanin kolesterolia alentavaa vaikutusta.

    Kuluttajille tutuimpia ovat tutkijaryhmän kehittämät Yosa-kauratuotteet.

    Salovaara on kouluttanut koko maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta valmistuneen viljateknologien ammattikunnan.

    Hän jäi eläkkeelle kesäkuussa 2015, mutta aikoo jatkaa luennoitsijana jatkossakin.

    Vuoden vaikuttaja on valittu 1988 lähtien. Salovaara sai tunnustuksen lisäksi 1 700 euron stipendin.

    Jouko Kyytsönen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Hannu Salovaara
    Agronomiliitto
    viljateknologia
    Helsingin yliopisto
    Yosa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria