• Maatalousyrittäjät kaipaavaträätälöityä työterveyshuoltoa

    Uutiset
    5.4.201316:00
    Janne Impiö

    Maatalousyrittäjien työterveyspalveluja pitäisi räätälöidä entistä enemmän tuotantosuuntien mukaisesti, esittää MTK:n valtuuskunnan varapuheenjohtaja Tiina Linnainmaa.

    Linnainmaa huomauttaa, että esimerkiksi maidontuottajan ja osa-aikaisen viljanviljelijän työterveyshuollon tarpeet ovat hyvin erilaiset.

    Tuotantosuuntakohtaiset tapaturmat ja ammattitaudit vaihtelevat myös sianlihantuottajan ja kasvinviljelijän kesken.

    Melan valtuuskunnassa torstaina puhunut Linnainmaa huomautti, että työterveyshuoltoon kuuluvien maatalousyrittäjien määrää ei ole saatu nostettua yli 40 prosentin.

    ”Pikemmin määrä on ollut laskusuunnassa. Alhaista prosenttia on selitetty osa-aikaisten viljelijöiden suurella määrällä ja sillä, että viljelijät saavat työterveyshuoltopalvelunsa varsinaisen ammattinsa kautta”, hän totesi.

    Nyt kuntasektorilla tai yksityisellä puolella ei kukaan kehitä maatilayrittäjien työterveyshuollon sisältöä ja markkinoita.

    ”Viljelijöiden työterveyshuollon kehittämisessä tarvitaan yhteistyötä, jossa Melan rooli on keskeinen. Melalla on hyvä asiantuntijaverkosto kentällä asiamiesten muodossa, jota lomitusyksiköt täydentävät vahvojen kuntayhteyksien kautta.”

    Linnainmaan mielestä tuotantosuunnittain pitäisi esimerkiksi Melan johdolla räätälöidä työterveyshuollon palvelusopimus kuntien, yksityisten lääkäriasemien ja maatalousyrittäjien käyttöön.

    ”Sopimuksessa voitaisiin määrittää työterveyshuollon perustasot eri tuotantosuunnille ja siihen mahdolliset lisäosat.”

    JANNE IMPIÖ

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maatalousyrittäjät
    työterveyshuolto
    Mela
    MTK
    tuotantosuunnat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria