• Vääntö ei ole ohi

    Uutiset
    25.1.201315:00
    Niklas Holmberg

    KOMMENTTI

    Meppien torstaina nuijimat maatalouskannat ovat viljelijöiden kannalta pääosin myönteisiä.

    Se ei ole ihme, sillä parlamentin maatalousvaliokunnan jäsenistä suuri osa on itse viljelijöitä tai tuottajajärjestöaktiiveja.

    Näyttää myös siltä, että suomalaismeppien, MTK:n ja MMM:n virkamiesten ankara lobbaus on tuonut tuloksia.

    Tunteita herättävässä turvemaakysymyksessä voidaan nähdä vielä sekin ihme, että EU pelastaa pohjoisen viljelijät Suomen eduskunnan tiukkapipoiselta ilmastopolitiikalta.

    Todellinen vääntö on kuitenkin vielä edessä. Ensin valiokunnan kannat pitää siunata koko parlamentin istunnossa. Se ei liene suuri ongelma, mutta suuressa salissa esimerkiksi ympäristönäkökohdilla voi olla suurempi painoarvo.

    Sen jälkeen on vuorossa neuvottelut jäsenmaiden kanssa. Britannian, Hollannin, Tanskan ja Ruotsin muodostama ”liberaalijengi” tulee ainakin vastustamaan kaikkia tuottajan asemaa vahvistavia esityksiä.

    Selvää on myös, että EU-komissio ei sulata monia meppien esityksistä. Mahdollisimman tiukat viherryttämismääräykset ovat maatalouskomissaari Dacian Ciolosille todellinen sydämenasia.

    Komission asema EU-päätöksenteossa on vahva. Jos parlamentti ja jäsenmaat ovat jostain asiasta samaa mieltä, komission on pakko taipua. Jos ne ovat erimielisiä, komission kanta ratkaisee.

    NIKLAS HOLMBERG

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    EU-maatalouspolitiikka
    viljelijät
    maatalousvaliokunta
    lobbaus
    ilmastopolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria