• IL: Perussuomalaisten Polviselle potkut eduskuntaryhmästä – syynä Oulaskankaan yöpäivystyksen puolustaminen

    Myös Oulaskangasta puolustaneille kahdelle kokoomuslaiselle langetettiin sanktioita.
    Kuva: Hermanni Härkönen
    Uutiset|Politiikka
    16.10.202517:54
    Jukka Koivula

    Hallituspuolue perussuomalaiset on päättänyt erottaa kuhmolaisen kansanedustajan Mikko Polvisen eduskuntaryhmästään.

    Linjaus on voimassa tammikuun loppuun saakka, uutisoi Iltalehti.

    Asiasta kertoi perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä, jonka mukaan osa ryhmästä vaati vieläkin kovempaa rangaistusta Polviselle.

    Polvista rangaistaan, koska hän äänesti hallituksen linjan vastaisesti, kun eduskunta äänesti Oulaskankaan yöpäivystyksen säilyttämistä vaativasta kansalaisaloitteesta. Polvinen äänesti aloitteen puolesta, vaikka hallituspuolueet äänestivät sitä vastaan.

    Polvinen sanoi Iltalehdelle hyväksyvänsä sanktion, jonka perussuomalaisten eduskuntaryhmä antaa. Hän ei lähtenyt arvioimaan sitä, aikooko palata ryhmän jäseneksi määräaikaisen erottamisen jälkeen.

    Pääministeripuolue kokoomuksesta kansalaisaloitteen puolesta äänestivät kansanedustajat Janne Heikkinen ja Juha Hänninen. Myös heille koitui asiasta sanktioita.

    Heikkinen sai varoituksen. Koska Hännisellä oli jo entuudestaan yksi varoitus hallitusriveistä lipeämisestä, eduskuntaryhmän puheenjohtajisto päätti esittää hänen erottamistaan ryhmästä kuukaudeksi.

    Hänninen myös erotettiin kuukauden määräajaksi kokoomuksen eduskuntaryhmästä.

    Iltalehti: Perussuomalaisten kapinalliselle kova rangaistus

    Lisää aiheesta
    • Eduskunta äänesti kansalaisaloitteen nurin äänin 95–85. Kuvituskuva.

      Politiikka | Eduskunta kaatoi Oulaskankaan yöpäivystyksen jatkohaaveet – näin hallituspuolueiden edustajat jakautuivat

    • Kansanedustaja Antti Kangas (ps.) on myös ehdolla MTK:n uudeksi puheenjohtajaksi.

      Politiikka | Oulaskankaan yöpäivystyksen loppuminen toi Antti Kankaalle uhkauksien tulvan – myös viljelysmaat pelissä

    • Osa perussuomalaisten aktiiveista on suivaantunut sairaalaverkkopäätöksestä niin paljon, että he ovat eronneet puolueen jäsenyydestä. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Politiikka | Joukko perussuomalaisten aktiiveja erosi puolueesta sairaalaverkkopäätöksen takia

    • Maaseudun lähipalvelut ovat kokeneet kovia Petteri Orpon (kok.) hallituksen valtakaudella.

      Politiikka | Orpon ja Purran kyyti on maakunnille jääkylmää ‒ yöpäivystysten alasajo on vain uusin raipanisku

    Artikkelin aiheet
    Mikko Polvinen
    Perussuomalaiset
    Oulaskangas
    eduskunnan äänestys
    poliittinen kiista
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa