• Avoimia työpaikkoja lähes 50 000 – vaikeasti täytettävien määrä kasvoi jyrkästi

    Rakennusteollisuudessa sekä tukku- ja vähittäiskaupan alalla on paljon vaikeasti täytettäviä työpaikkoja.
    Suomessa oli heinä-syyskuussa 48 500 avointa työpaikkaa. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
    Suomessa oli heinä-syyskuussa 48 500 avointa työpaikkaa. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA 
    Uutiset
    15.11.201919:22
    STT

    Heinä-syyskuussa avoimista työpaikoista aiempaa useampi oli vaikeasti täytettäviä, selviää Tilastokeskuksen tiedoista.

    Suomessa oli vuoden kolmannella neljänneksellä 48 500 avointa työpaikkaa, mikä noin 1 500 enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuosi sitten.

    Paikoista vaikeasti täytettäviä oli tänä vuonna runsaat 32 000, mikä oli kaksi kolmasosaa avoimista paikoista. Kasvua vuoden takaiseen oli runsaat 5 000 paikkaa, ja vaikeasti täytettävien paikkojen osuus kasvoi kymmenen prosenttiyksikköä.

    Työpaikkoja, jotka olivat työnantajien mukaan vaikeasti täytettäviä, oli paljon esimerkiksi rakennusteollisuudessa sekä tukku- ja vähittäiskaupan alalla.

    Kaikkien avointen työpaikkojen osuus kasvoi toimipaikoissa, joissa työskentelee vähintään 10 työntekijää. Pienemmissä toimipaikoissa avointen työpaikkojen määrä laski.

    Avoimista työpaikoista neljä viidesosaa oli yksityisellä sektorilla. Määrä oli samansuuntainen kuin vuosi sitten, johon verrattuna nähtiin kolmen prosenttiyksikön nousu.

    Kuntien tai kuntayhtymien tarjoamien työpaikkojen määrä lähes tuplaantui 6 000:een. Sen sijaan valtion tarjoamien paikkojen määrä suurin piirtein puolittui 600:aan.

    Avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi Uudellamaalla, mutta laski muualla Etelä-Suomessa sekä Länsi-Suomessa. Pohjois- ja Itä-Suomessa määrässä oli pientä kasvua.

    Toimialoittain mitattuna eniten avoimia paikkoja oli vuodentakaiseen tapaan kaupan sekä kuljetuksen ja varastoinnin sekä majoitus- ja ravitsemustoiminnan parissa. Työpaikkoja avautui määrällisesti eniten informaation ja viestinnän alalla sekä väheni eniten teollisuudessa ja kaivostoiminnassa.

    Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kyselyyn työnantajille. Tiedonkeruussa on mukana noin 2 500 toimipaikkaa.

    Artikkelin aiheet
    työmarkkinat
    avoimet työpaikat
    Tilastokeskus
    rakennusteollisuus
    työllisyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle