Seppo Kääriäinen ei vieritä keskustan vaalitappion syitä Sipilän tai kokoomuksen niskoille – "’Alueiden kosto’ ei ole ohi, elleivät koston syyt poistu"

Kevään eduskuntavaaleissa keskustassa Suomen politiikkaan viisi vuosikymmentä vaikuttanut Seppo Kääriäinen, 71, ei asettunut enää ehdolle.

Kiihkeät puoluesihteerivuodet (1980–1990) ja ministeripestit sekä jo vuonna 1987 alkanut edustajaura ovat antaneet ”Isolle Vihreelle” keskustassa vanhemman valtiomiehen aseman. Siinä tämä olisi voinut viihtyä vielä eduskunnassakin.

Eduskunnan jättäessään Kääriäinen lupasi jatkaa politiikan tarkkailua ja kommentointia. Sitä hän on tehnyt muun muassa MT:n kolumnistina.

Torstaina julkistetussa kirjassaan ”Aidan toiselta puolelta” Kääriäinen maalaa jatkumoa keskustan ja Suomen käänteistä, mahtimiehistä ja -naisista. Politiikan suunnat, muutokset kansanvallan tilassa sekä keskustan voitot ja tappiot saavat syy ja seuraus -suhteita.

Kääriäisen vahvuus on, ettei hän syytä tai tuomitse. Tasavaltainen meno saa kirjailijalta vahvan mutta lempeän puolustuksen. Ymmärrys ei ole sidottu puoluerajoihin.

Kääriäisen tekstiä on helppo lukea, ja se pitää politiikasta kiinnostuneen otteessaan.

Kiinnostavin osa liittyy keskustan nykytilaan. Miten tässä näin kävi?

Kääriäinen käy läpi kevään vaalien ”murskatappiota”, joka johti myös puheenjohtaja Juha Sipilän eroon.

Tappion syitä hän ei vieritä Sipilän niskoille. Vastuu keskustan ongelmista kuuluu laajemmalle joukolle ja Sipilän puheenjohtajuutta pidemmälle ajalle.

Kääriäinen kirjoittaa aistineensa merkit keskustan romahduksesta jo reilut pari vuotta ennen vaaleja.

”Kansalaisten asenne keskustavetoiseen hallitukseen muuttui kielteiseksi. Sen pystyi aistimaan toreilla ja huoltoasemilla, kaduilla ja kylillä. Näitä epämiellyttäviä viestejä ei otettu tosissaan, niitä ei haluttu kuunnella.”

Sipilän lähipiiri valoi uskoa viime hetken nousuun viitaten Esko Ahon kiriin vuoden 1995 vaaleissa. Nousu ei toteutunut.

Kääriäinen torjuu arviot, että keskusta päätyisi hallitus­yhteistyössä kokoomuksen kanssa vaalitappioon automaattisesti.

”Murskatappion setvimisessä on viisainta mennä mieluumminkin peilin eteen kuin syytellä yhteistyökumppania.”

Peilistä Kääriäinen näkee keskustajohdon kadottaneen – osin keskeisten avustajiensa avustamana – yhteyden ja ymmärryksen kenttäväkeensä.

”Maakuntien ja alueiden yksi­mielistä ääntä ei kuunneltu tai ei ainakaan otettu vakavasti.”

Maakunnissa ratkaistaan Kääriäisen mukaan myös keskustan tuleva menestys.

”Alueiden eriytyminen ja eriarvoistuminen jatkuvat. ’Alueiden kosto’ ei ole ohi, elleivät koston syyt poistu. Valtio ei voi jättää syrjäisiäkään alueita oman onnensa nojaan.”

Keskustan päätymisen rökäletappion jälkeen Antti Rinteen (sd.) hallitukseen Kääriäinen näkee politiikan paradoksina, jolle on paljon perusteita.

Keskustan kohtalon kannalta uusi puheenjohtaja Katri Kulmuni ja muu puoluejohto joutuvat kuitenkin vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen: mihin keskustaa tarvitaan 2020-luvulla?

”Yksi on varmaa: jos keskustan uusi strategia kutistuu käytännössä siihen, että Juha Sipilälle on valittu seuraaja ilman olennaista muutosta menneeseen, on jouduttu ojasta allikkoon. Palkintokorokkeen ulkopuolelle jämähtäneen puolueen asemasta on lyhyt kieppautus mitättömyyteen.”