Rihmaset olivat kanalintujen yleinen ansa, ja ne tehtiin hevosen jouhista
Rihmasilla pyytäminen oli aikoinaan Lapissa niin yleistä, että eri talouksilla oli omat tarkoin määrätyt ansapolkunsa, joille ei muilla ollut asiaa.
Lintupoikueen surmaksi viritetyn loukun jäänteet Savukosken erämaassa 1960-luvulla. Kuva: Markku VuorikariTein 1900-luvun loppuvuosina joka vuosi parin viikon retkiä Itä-Lapin silloin vielä koskemattomiin selkosiin. Siellä tapasin erämiesten laatimia passiivisia pyyntilaitteita, jotka oli tarkoitettu niin pien- kuin suurriistankin pyydystämiseen.
Kanalintuja pyydettiin rihmasilla. Kuivalle kankaalla kiemurtelevan polun kahta puolta laadittiin risuista ja havuista esteaita, johon jätettiin polun kohdalle aukko. Siihen viritettiin hevosen jouhista tehty ansa, jota on ammoisista ajoista saakka kutsuttu rihmaseksi.
Kanalintu puikahti marjoja napsiessaan ansan aukkoon ja hirttäytyi.
Myös etelämpänä, Ilomantsissakin, oli metsästäjiä, jotka pyydystivät kanalintuja rihmasilla ammatikseen vielä ennen 1900-luvun puoliväliä. Ansamaita ei ollut jaettu eri talouksille niin kuin Lapissa, mutta toisten perinteisille pyyntimaille ei silti menty.
Vielä toisen maailmansodan jälkeen saattoi törmätä rihmasiin. Laiton pyytäminen niillä oli iskostunut muutamille niin lähtemättömästi mieleen, ettei siitä voinut luopua.
Lintuja pyydystettiin Lapissa myös loukuilla. Kuivalle jäkäläkankaalle laadittiin rypypaikka, jonka ylle tehtiin halkaistuista rangoista leveä levy tukipuun varan. Kun kanalinnun poikue saapui rypemään, joku niistä laukaisi ansan, ja koko poikue jäi metsästäjän saaliiksi.
Riu'uista tehty alaspäin kapeneva puolentoista metrin korkuinen kaha asetettiin näkyvälle paikalle teerien soidinsuolle. Sen ylle laitettiin kauralyhteitä. Teeret tulivat tavoittelemaan kauraa, istuutuivat sen yläpuolelle asetetulle kiikkuvalle orrelle, putosivat kahaan, jonka suppilomaisesta pohjasta ne eivät päässeet pois.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat