• Perussuomalaiset haluaa lisää kansallista maataloustukea

    Perussuomalaiset paikkaisi EU:n maatalouspolitiikkaa kansallisin tuin. Unionin yhteistä maatalouspolitiikkaa puolue ei silti olisi lopettamassa kansallisen maatalouspolitiikan tieltä.
    Kuva: Niklas Holmberg
    Uutiset
    13.1.201415:40
    MT toimitus

    Perussuomalaiset haluaa mahdollisuuden paikata EU:n maataloustukien alenemista kansallisilla tuilla. Puolue ei kuitenkaan aja maatalouspolitiikan täydellistä kansallistamista.

    ”Ajan oloon pitää pohtia, onko mielekästä kierrättää tukia EU:n kautta. Itse olen avoin kummankin vaihtoehdon suhteen”, europarlamentaarikko Sampo Terho (ps.) sanoo.

    Terhon mukaan viljelijöiden tulotason turvaaminen on tulevaisuudessa vaikeaa, koska EU:n budjettia leikataan ja samalla rahaa halutaan panostaa maataloustukien sijaan esimerkiksi tutkimusohjelmiin.

    ”Pitemmällä aikavälillä on vaikea nähdä muita ratkaisuja kuin kansalliset tuet.”

    Viime vuosina maatalouden kansallisia tukia on päätetty leikata pariinkin otteeseen. EU-tukien potti sen sijaan pysyy tulevalla rahoituskaudella suunnilleen ennallaan, vaikka painopiste siirtyy tilatuesta maaseudun kehittämistukiin.

    ”EU:n maatalousuudistuksen tulos oli kohtuullinen, mutta ei sille voi taputtaa käsiä. On turhauttavaa, että Suomen erityisoloja on perusteltava kerta toisensa jälkeen.”

    Viherryttämisen hän tyrmää.

    ”Lähinnä sillä on byrokratiaa lisäävä vaikutus. Ekologiset kesantoalat voivat olla tarpeellisia Keski-Euroopan oloissa, mutta pähkähulluja Suomessa.”

    Artikkelin aiheet
    Perussuomalaiset
    maataloustuki
    EU:n maatalouspolitiikka
    Sampo Terho
    kansallinen politiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle