• Sunnuntaina on hieno ulkoilusää, luvassa raikasta tuulta sekä aurinkoa

    Ilmavirtaus käy Suomeen Grönlannista ja Norjanmereltä ja kuljettaa samalla myös lumi- ja vesisadealueita melko rivakasti maamme yli lännestä itään. Lähimmän viiden vuorokauden yleisilme on tuulinen sekä vaihteleva.
    Lämpötila kohoaa etelässä ja lännessä nollan vaiheille, idässä ja pohjoisessa on selvemmin pakkasta.
    Lämpötila kohoaa etelässä ja lännessä nollan vaiheille, idässä ja pohjoisessa on selvemmin pakkasta. Kuva: Markku Ulander
    Uutiset|Sää
    16.3.202509:15
    Eetu Rimo ja Jouko Korhonen

    Tänään sunnuntaina luoteistuuli yltyy puuskissa navakaksi, parhaimmillaan noin 10 metriä sekunnissa puhaltavat puuskat tekevät säästä hieman purevan oloista, mutta aurinko kuitenkin tasoittaa puntteja. Suojaisalla ja aurinkoisella seinustalla on kevään tuntua.

    Paikalliset kevättalven lumikuurot ovat mahdollisia, mutta merkittäviä sademääriä ei saada. Lämpötila kohoaa etelässä ja lännessä nollan vaiheille, idässä ja pohjoisessa on selvemmin pakkasta.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Maanantaiaamuna uusi viikko alkaa kirkkaan kirpeän pakkasen merkeissä koko maassa. Etelän ilmamassa on lähimmän viiden vuorokauden tähtäimellä ehkä kylmimmillään, mutta tuuli hillitsee mittarin lukemia. Myöhemmin maanantaina sekä tiistaina lämmin rintamavyöhyke liikkuu maamme yli itään, se tuo myös jonkin verran lumi- ja vesisateita.

    Tiistaiyönä voi maan etelä- ja keskiosassa tulla lunta hetkellisesti melko sakeasti, päivällä toinen yhtenäinen lumisade pyyhkii Lapin yli.

    Tiistaina päivällä voidaan odottaa jälleen melko voimakasta ja leutoa läntistä puhallusta, lämpötila kohoaa laajalti +5 asteen vaiheille, Etelä- ja Länsi-Suomessa jopa +7 tai +8 asteen lukemiin.

    Alkava viikko lienee keskilämpötilan suhteen hieman tavanomaista leudompi, Lapissa paikallista vaihtelua on enemmän mahdollisesti kylmien pakkasöiden vuoksi.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    Suomi
    ulkoilu
    Ilmatieteen laitos
    kevät sää
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita