
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps.) ei aio keskeyttää eduskunnan kesätaukoa.
Halla-aho kertoo tiedotteessaan, että opposition puheenjohtajat ovat pyytäneet häntä keskeyttämään istuntotauon.
Hän kirjoittaa, että oppositioryhmien pyyntö liittyy hänen tulkintansa mukaan yhden ministerin vuosia aiemmin kirjoittamiin kommentteihin blogissaan ja internetin keskustelupalstalla sekä niistä nyt käytävään julkiseen keskusteluun.
”Näkemykseni mukaan asia ei rinnastu kiireellisyydeltään ja yhteiskunnalliselta merkittävyydeltään niihin syihin, joiden vuoksi eduskunta on aiemmin kutsuttu koolle istuntotauon aikana”, Halla-aho kirjoittaa perusteluna.
”Ennakkotapausten valossa istuntotauon keskeyttäminen on hyvin harvinainen toimenpide, jonka kynnys on korkea. 60 vuoden aikana näin on toimittu vain seitsemän kertaa. Eduskuntaa ei ole saamani selvityksen perusteella koskaan kutsuttu koolle istuntotauon aikana opposition aloitteesta”, hän jatkaa.
Halla-aho kuitenkin toteaa, että mikäli enemmistö kansanedustajista ilmaisisi toivovansa koolle kutsumista, parlamentarismin ja demokratian yleiset periaatteet puoltaisivat pyyntöön suostumista riippumatta siitä, minkä arvion puhemies tekee asian merkittävyydestä.