• Tavanomaista viileämpi kesäkuu peitti tuntureita lumella

    Kesäkuu oli koko maassa tavanomaista kylmempi ja sateisempi. Lapissa satoi kuun lopussa jopa lunta.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    2.7.201218:00
    MT toimitus

    Viileä kesäkuu ei kuitenkaan ole harvinainen, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Keskilämpötila oli päättynyttä kesäkuukautta alempi edellisen kerran vuosina 2004 ja 2003.

    Keskilämpötila vaihteli Pohjois-Lapin vajaasta 9 asteesta maan eteläosan 14 asteeseen.

    Kuukauden ylin lämpötila oli 27,0 astetta ja alin -2,3 astetta. Yöpakkasia esiintyi vielä aivan kesäkuun lopulla.

    Terminen kesä oli edennyt kesäkuun puoliväliin mennessä Keski-Lappiin asti. Aivan pohjoisimmassa Lapissa terminen kesä ei kesäkuussa alkanut lainkaan.

    Hellepäiviä on kertynyt vaivaiset viisi, joista kolme oli kesäkuussa. Tavallisesti helleraja ylitetään touko-kesäkuun aikana 12 kertaa.

    Kesäkuun sademäärät vaihtelivat maan itäosan runsaasta 140 millimetristä Pohjanmaan vajaaseen 40 millimetriin. Sadetta saatiin tavanomaista enemmän lähes koko maassa.

    Sateisimmilla alueilla sademäärät olivat jopa kaksinkertaisia. Eniten kesäkuussa satoi Joensuun Pyhäselällä, missä sadetta kertyi 142 millimetriä. Suurin vuorokauden sademäärä oli 41,9 millimetriä.

    Lapissa maa muuttui kesäkuun 28. päivä hetkellisesti valkoiseksi. Koleassa säässä sateet muuttuivat rännäksi, tuntureilla jopa lumeksi. Ilmatieteen laitoksen mukaan tämä ei ole harvinaista.

    Ukkosia esiintyi kesäkuussa selvästi tavanomaista vähemmän.

    Ilmatieteen laitoksen tiedotteissa on siirrytty käyttämään vertailukautena vuosien 1981–2010 ajalta laskettuja tilastoja.

    Artikkelin aiheet
    kylmä kesäkuu
    sää
    Lappi
    Ilmatieteen laitos
    sademäärät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle