Osmo Soininvaara on istunut vihreiden kansanedustajana yhteensä 20 vuotta kolmeen otteeseen. Nyt hän on perusteellisesti kyllästynyt siihen ammattiin.
Lopullisesti Soininvaara kyllästyi palattuaan viime vaaleissa suurella äänimäärällä. Eduskunta oli mennyt rikki. Talossa oli liikaa hörhöjä perussuomalaisia. Istuntosalissa käytiin minuutin debatteja. Kahvilassakaan ei voinut keskustella älykkäästi.
Soininvaara vetäytyi blogistiksi. Kun blogeissa keskustelee samanmielisten kanssa, demokratia alkaa maistua liian arkiselta. Ehkä taustalla on pitkien pettymysten kirjo.
Huippua oli pätkäministeriys vuosituhannen vaihteessa. Sitten ay-liike jyräsi Soininvaaran vetämän Sata-komitean, Paavo Väyrynen tuhosi orastavan keskustan ja vihreiden yhteistyön Helsingin kunnallispolitiikassa ja Päijät-Hämeen ympäristökunnat äänestivät nurin hänen suunnittelemansa Suur-Lahden.
Soininvaara keskittyi Helsingin kunnallispolitiikkaan, koska siellä näkee kättensä jäljen. Totta tosiaan! Illalla vihreiden aktivistisiipi valtaa autiotalon. Aamulla vihreiden virkamiessiipi puskee saman röttelön maan tasalle. Fantastista vaikuttamista!
Tässä vaiheessa on alettava puhua kirjan kiistattomista ansioista. Tuskin lienee käteeni osunut näin analyyttistä kuvausta kansanedustajan työstä.
Soininvaara on tilastotieteilijä, joka keskittyy kansantaloudelliseen ajatteluun. Hän vetää jyrkän eron kokoomuslaisten suosimaan liiketalousajatteluun, joka ei tietenkään yhteiskunnallisten asioiden hoitamiseen sovi.
Kirja on vahvasti ideologinen. Kuntauudistuksen ydinkysymys oli Soininvaaran mielestä suurten kaupunkiseutujen yhdistäminen. Siihen uudistus myös kaatui. Soininvaaran mieleen ei hetkeksikään juolahda, että hän voisi olla väärässä.
PEKKA ALAROTU
Osmo Soininvaara: Jäähyväiset eduskunnalle. 247 sivua. Teos.