• Fazer jättää Venäjän, ostaja tytäryhtiölle löytyi ja brändin käyttö venäläisissä tuotteissa loppuu

    Ostajana on Moskovan johtava leipomoyritys.
    Yrityskauppa pannaan toimeen heti. Kuvituskuvaa. Lehtikuva / Emmi Tulokas.
    Yrityskauppa pannaan toimeen heti. Kuvituskuvaa. Lehtikuva / Emmi Tulokas.  
    Uutiset|Politiikka
    29.4.202218:35
    STT–

    Fazer on allekirjoittanut sopimuksen venäläisen tytäryhtiönsä myynnistä Moskovan johtavalle leipomoyritykselle, Kolomenskijille. Myynti on saanut tarvittavat viranomaishyväksynnät, myös Venäjän kansallisen kilpailuviranomaisen siunauksen, Fazer kertoo.

    Yrityskauppa pannaan toimeen heti, ja Fazerin toiminnot Venäjällä loppuvat siihen. Osapuolet eivät julkista kauppasummaa.

    Fazerin liikevaihto Venäjällä oli viime vuonna noin 157 miljoonaa euroa eli 13 prosenttia konsernin liikevaihdosta. Yhtiön leipomot Moskovassa ja Pietarissa ovat työllistäneet noin 2  300 ihmistä. Henkilöstö siirtyy uuden omistajan palvelukseen.

    ”Olen tyytyväinen voidessani kertoa, että olemme allekirjoittaneet sopimuksen Venäjän tytäryhtiömme myynnistä. Venäjältä vetäytyminen on monimutkainen prosessi ja olemme nyt yhtä askelta lähempänä hallittua ja lopullista poistumista Venäjältä”, sanoi konsernijohtaja Christoph Vitzthum tiedotteessa.

    Fazer ilmoitti maaliskuun alussa luopuvansa liiketoiminnoistaan Venäjällä. Vetäytymisilmoituksen jälkeen paikallinen johto on vastannut itsenäisesti Venäjän-toiminnoista ilman emoyhtiön tukea.

    Osana vetäytymisprosessia Fazerin Venäjän-tytäryhtiön nimeksi on vaihdettu Hlebny Dom ja myös Fazer-brändin käyttö kuluttajatuotteissa loppuu.

    Lue lisää:

    Fazer luopuu kaikista toiminnoistaan Venäjällä – "Olemme edenneet niin nopeasti kuin mahdollista, riskit ja uhat huomioiden"

    Fazer ostaa ruotsalaisen kasvijuomayhtiö Trensums Foodin – osto moninkertaistaa kaurajuomatuotannon kapasiteetin: "Haluamme tukea kasvipohjaista elämäntyyliä"

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa