• Viikonloppuna vielä lauhaa, ensi viikolla kylmenee: Pohjois-Lappiin tiedossa runsaasti lunta

    Alkuviikolla sää kylmenee vähitellen ja lumisateen mahdollisuus kasvaa etelässäkin. Viikon puolivälissä voimakas matalapaine runsaineen lumisateineen saapuu etelästä.
    Kuva: Ilmatieteen laitos
    Uutiset|Sää
    16.11.202411:39
    Antti Jylhä-Ollila

    Tänään lauantaina etenkin Lapissa sataa vettä, räntää tai lunta, Pohjois-Lapissa lumisade on runsasta. Etelämpänä tulee sadekuuroja, sää on lauhaa ja tuuli on puuskaista.

    Sunnuntaina hajanaisia sateita tulee suuressa osassa maata, maan keskiosassakin sateet tulevat osin lumena. Poutaisinta sää on maan eteläosassa.

    Alkuviikolla sää on enimmäkseen pilvistä ja sateita tulee vain paikoin, etelässäkin lumisateet ovat mahdollisia. Sää kylmenee, etelässäkin lämpötila jää nollan vaiheille.

    Viikon puolivälissä lumipyryalue saapuu etelästä. Ennuste on vielä epävarma, mutta maan keskivaiheilla jopa 10—20 sentin lumikertymät ovat mahdollisia. Etenkin etelärannikolla sataa myös vettä. Lapissa on poutaisempaa ja pakkanen kiristyy.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi

    Siirry tästä M.T.:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Lumikelit tuovat pihoille talviruokinnasta kiinnostuneita lintulajeja.

      Sää | Viikonloppuun mahtuu lumi- ja vesisadetta sekä paistetta – mutta alkaako lumitalvi tästä myös etelässä?

    • Pohjoisiin olosuhteisiin tottumattomat matkailijat voivat aiheuttaa vaaratilanteita liikenteessä.

      Liikenne | Lunta, poroja tai revontulia hämmästelevät turistit aiheuttavat vaaratilanteita pohjoisen tienkäyttäjille

    • Pohjois-Amerikan luoteisosassa sijaitseva Alaska sijoittuu samoille leveyspiireille kuin Suomi.

      Ulkomaat | Tiesitkö: Suomen leveyspiireillä ei Pohjois-Amerikassa asu juuri kukaan

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    lumi
    Lapin sää
    matalapaine
    talvisää
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita