• Nuorisojärjestö väitti maataloutta vanhaksi elinkeinoksi – Kokoomuksen varapuheenjohtaja: "Tulevaisuutta löytyy"

    Maatilojen määrä on EU-aikana lähes puolittunut, mutta tuotannon määrä on pysynyt ennallaan, varapuheenjohtaja Janne Sankelo muistuttaa.
    Kokoomuksen varapuheenjohtajan Janne Sankelon mukaan ruuantuotannon tulevaisuus ratkaistaan viime kädessä kuluttajien valinnoilla.
    Kokoomuksen varapuheenjohtajan Janne Sankelon mukaan ruuantuotannon tulevaisuus ratkaistaan viime kädessä kuluttajien valinnoilla. Kuva: Ville Virtanen
    Uutiset
    24.10.201621:10
    Matti Tuominen

    Kokoomuksen varapuheenjohtajan Janne Sankelon mukaan kokoomusnuorten maataloustukia koskevassa kannanotossa yritystuet ja maataloustuet on niputettu yhteen.

    "Pääpaino oli käsittääkseni yritystukien perkaamisessa", Sankelo sanoo.

    Kannanotossa todetaan, että "miljardiluokan yritys- ja maataloustuet ovat esimerkki vanhojen elinkeinojen tekohengittämisestä, joka nielee valtavasti verovaroja sekä ylläpitää tehotonta tuotantoa".

    Sankelo muistuttaa, että maatilojen määrä on EU-aikana lähes puolittunut, mutta tuotannon määrä on pysynyt ennallaan.

    "Talousoppien mukaan tehostuminen on ollut siis merkittävää."

    Kokoomuksen varapuheenjohtajan mukaan ruuantuotannon tulevaisuus ratkaistaan viime kädessä kuluttajien valinnoilla.

    "Elinkeinolle on tärkeää myös julkisten hankintojen ohjaaminen kotimaisiin tuotteisiin järkevällä kilpailuttamisella. Tulevaisuutta siis löytyy", hän lisää.

    Sankelon mukaan yritystuissa yleensä on perattavaa. Hänen mielestään yritystukia arvioitaessa tarvitaan tapauskohtaista harkintaa ja seurantaa siitä, mitä muissa maissa tapahtuu.

    "Uudet innovaatiot ja täydennyskoulutus tukevat uusien vientituotteiden syntyä, joten siellä panokselle on käyttöä", Sankelo sanoo.

    Lue lisää:

    Kokoomusnuoret: Maataloustuet ovat vanhojen elinkeinojen tekohengittämistä ja ylläpitävät tehotonta tuotantoa

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    Kokoomus
    yritystuet
    Janne Sankelo
    suomen politiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria