• Puola kertoo ottaneensa kiinni kymmeniä Valko-Venäjän rajan yli tulleita

    Valko-Venäjä syytti aiemmin Puolaa rajan yli yrittävien pahoinpitelystä.
    Kuva Valko-Venäjän ja Puolan rajalta 9. marraskuuta. LEHTIKUVA/AFP
    Kuva Valko-Venäjän ja Puolan rajalta 9. marraskuuta. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    10.11.202113:03
    STT

    Puolassa on otettu kiinni yli 50 Valko-Venäjältä maahan pyrkinyttä vuorokauden sisällä, kertoo poliisi. Puolan rajavartiolaitoksen mukaan rajan yli tuli kaksi erillistä ryhmää, eikä kaikkia rajan ylittäneitä saatu kiinni.

    "Tilanne ei ole rauhallinen. Kun meillä kaksi päivää sitten oli yksi ryhmä keskittyneenä lähelle Kuznica Bialostockaa yrittämässä rajan yli, niin nyt olemme tekemisissä useiden pienempien ryhmien kanssa, jotka hyökkäävät kohti Puolan rajaa useissa eri paikoissa", sanoi Puolan puolustusministeri Mariusz Blaszczak Puolan radion haastattelussa.

    Valko-Venäjän mukaan länsimaat pyrkivät provosoimaan siirtolaiskriisiä saadakseen oikeutuksen uusille pakotteille. Valko-Venäjä haluaa vastata näihin toimiin yhdessä Venäjän kanssa.

    "Siirtolaiskriisi on EU:n itsensä ja siihen kuuluvien Valko-Venäjän rajavaltioiden provosoima", vakuutti ulkoministeri Vladimir Makei vieraillessaan Moskovassa.

    Makei sanoi Valko-Venäjän toivovan "vastavuoroista tukea" Venäjältä, mihin kuuluisi myös Valko-Venäjän kokemiin epäystävällisiin toimiin vastaaminen.

    Aikaisemmin tänään Valko-Venäjä syytti Puolaa rajan yli yrittävien pahoinpitelystä. Valko-Venäjän rajavartioston mukaan Puolan turvallisuusviranomaiset ovat hakanneet rajan yli Valko-Venäjältä Puolaan yrittäneitä ihmisiä.

    "Pakolaisten mukaan heidät otettiin kiinni Puolan puolella, kun he olivat yrittäneet hakea suojaa vedoten pakolaisasemaansa. Heidän saamistaan lukuisista vammoista päätellen Puolan turvallisuusviranomaiset kohtelivat heitä kaltoin ja työnsivät heidät takaisin piikkilanka-aidan taakse Valko-Venäjän rajalla", sanottiin rajavartioston lausunnossa.

    Rajavartioston julkaisemissa kuvissa näkyy nuotioiden ympärillä istuvia ihmisiä. Heidän joukossaan on neljä miestä, joista osalla on verta vaatteissaan ja yhdellä vaikuttaa olevan haavoja käsissään. Rajavartioston mukaan miehet ovat kurdeja.

    Valko-Venäjän rajavartioston mukaan nelikolle on annettu ensiapua.

    Länsimaiden mukaan Valko-Venäjä houkuttelee ihmisiä Lähi-idästä Valko-Venäjälle lähettääkseen heitä suurin joukoin rajan yli EU:n alueelle kostoksi maalle asetetuista pakotteista.

    Rajalla on yöpynyt sadoittain ihmisiä, heidän joukossaan naisia ja lapsia, hyytävässä kylmyydessä.

    Artikkelin aiheet
    Puola
    Valko-Venäjä
    siirtolaiskriisi
    rajakonflikti
    pakolaiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle