• Suuret marketit syövät kaupan työpaikat

    Uutiset
    11.8.201416:00
    OLLI-PEKKA TUOMI

    Kaupan liitto ennustaa peräti 9 000 kaupan alan työpaikan häviämistä tämän ja ensi vuoden aikana. Pääsyiksi ilmoittaa se hallituksen epäonnistuneen talous- ja veropolitiikan, ja siitä johtuvan kansalaisten pitkään jatkuneen ostovoiman supistumisen.

    Myös ostosten tekeminen netissä on vienyt runsaasti

    asiakkaita perinteisistä kauppaliikkeistä, erityisesti nuoria.

    Yhdyn edellisiin, mutta keskustelussa ei ole otettu huomioon kymmeniä vuosia jatkunutta kaupan rakennemuutosta. 70-luvun alussa avatut Raketti-, Eka- ja Maximarketit Hämeenlinnassa ja Helsingissä olivat lähtölaukaus kaupan alan työpaikkojen häviämiselle.

    Seuraavat vuosikymmenet

    olemme saaneet todistaa satojen ylisuurten peltomarkettien nousemista kaupunkien laitamille. Automarket-rakentamisen ohella alkoi edellisen laman aikoihin ja seurauksena maahamme nousta erilaisia halvan aasialaisen käyttötavaran kauppaliikkeitä.

    Yhteistä tällaisille kauppaliikkeille on suuri koko ja itsepalveluperiaate. Eli kaupan neliöiden moninkertaistuessa työvoiman tarve kauppaneliötä kohden on pudonnut rajusti. Pienet kauppaliikkeet ovat hävinneet suurempien ja

    tuotteiltaan halvempien suurmyymälöiden tieltä.

    Suomeksi sanottuna: kaupan alalta on hävinnyt valtava määrä työpaikkoja viime vuosikymmenten, ja erityisesti viimeisen vuosikymmenen aikana.

    Pahin näyttää kuitenkin olevan vielä edessä, kuten Kaupan liittokin ennustaa. Ihmisten ostovoiman putoamisen lisäksi suuret keskusliikkeet automatisoivat kassojaan, tämä tulee tietämään kenkää tuhansille kaupan alan työntekijöille.

    Nuortenkin kannalta huolestuttaa, kaupan kassaneidin tehtävät ovat olleet myös monille opiskelijoille hyvä tienesti.

    Näin ei voi jatkua, maakuntakaavoissa tulee lopettaa suurten automarkettien suunnitteleminen.

    Pienet, hyvin kokoonsa nähden ihmisiä työllistävät yksityiset erikoisliikkeet on saatava valtion ja verottajan erityissuojelun piiriin.

    Haluan nähdä kuntien ja kaupunkien keskustat täynnä pieniä ja keskisuuria yksityisiä

    kauppaliikkeitä. Lisäksi, ihmistyövoimaa käyttävät, palvelevat kauppaliikkeet on saatava verottajan erityissuojelun kohteeksi.

    Se että ihmistyövoima korvataan kauppaliikkeissäkin automaateilla ja robottiteknologialla on sangen pelottava ja yhteiskunnan verotulojen kertymisen kannalta ajatellen tuhoisa asia.

    Olli-Pekka Tuomi

    Ruovesi

    Pienet, hyvin kokoonsa

    nähden ihmisiä työllistävät

    yksityiset erikoisliikkeet on saatava valtion ja verottajan erityissuojelun

    piiriin.«

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kaupan ala
    työpaikat
    suuret marketit
    automaatio
    ostovoima
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle