• Kiinteistövero oikeudenmukaisemmaksi

    Uutiset
    4.2.201315:00
    MT toimitus

    Kiinteistövero kohtelee ihmisiä hyvin epäoikeudenmukaisesti. Siinä ei huomioida maksukykyä.

    Tiedän paljon tapauksia, joissa lääkkeitä jätetään ostamatta ja ruuasta tingitään, kun on pakko maksaa suuri kiinteistövero. Aiemmin on pystynyt asunnon hankkimaan, mutta kun elämäntilanne on muuttunut sairauden, työttömyyden tai muun syyn takia, kohta ei pystykään pitämään sitä.

    Suomi on kylmä ja kallis maa, matkat ovat pitkiä ja asuinkustannukset suuria jo ilman kiinteistöveroakin. Kiinteistöveron voisi hyvin muuttaa yleveron kaltaiseksi. Se on vain poliittisesta tahdosta kiinni.

    Asunto on välttämätön täällä kylmässä maassa ja perusoikeus, sitä ei saa köyhältäkään viedä. Lisääntyvä köyhyys on huolestuttava ongelma. Siihen pitäisi päättäjien puuttua.

    Ei ole hyvinvointivaltio, jos hyvinvointi kasaantuu vain osalle kansasta. Nyt tehdyt arvonlisäveron korotukset vain pahensivat tilannetta.

    Missä ovat ne vastuunkantajat, jotka todella kantavat vastuun kaikkien hyvinvoinnista. Nyt olisi aika tulla esiin, ennen kuin on liian myöhäistä.

    Marjatta Nieminen

    Halikko

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kiinteistövero
    verotus
    oikeudenmukaisuus
    Suomi
    hyvinvointivaltio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria