• Talvivaaran päästön vaikutuksia seurataan

    Uutiset
    7.11.201215:00
    Kaijaleena Runsten

    Ensimmäiset merkit Talvivaaran jätevesialtaan vuodosta havaittiin alueen vesistöissä heti alkuviikolla. Kainuun elykeskus kertoi jo maanantaina tiedotteessaan kohenneista nikkelipitoisuuksista sekä veden happamuuden laskusta.

    Suomen ympäristökeskus (Syke) pitää kalakuolemia mahdollisina. Muutoin Syke

    arvioi Ylen uutisille, että päästöillä ei toistaiseksi ole ihmisille merkittäviä ympäristövaikutuksia.

    Ympäristögeologi Ilkka Haataja Kainuun elykeskukselta arvioi tiistaina Kainuun Sanomille, että jätevesivuoto on suurempi kuin kahden vuoden takainen vuoto. Hän piti silti kokonaisvaikutuksia aiempia, paljon kohua saaneita sulfaattivuotoja pienempinä.

    Kaivokselta pohjoiseen karannut jätevesi sisältää nikkelin lisäksi mahdollisesti myös rautaa, mangaania, kuparia ja sinkkiä, arvioi Syken projektipäällikkö Timo Jouttijärvi Ylelle tiistaina.

    Lisäksi selvitetään jäteveden mahdollinen uraanipitoisuus, koska kaivoksella on periaatelupa uraanin talteenottoon.

    Kainuun elykeskuksessa arvioidaan, ettei vuotavan kipsisakka-altaan vesi mahdu varoaltaisiin, mistä syystä kaivosyhtiö rakentaa uutta, neljättä patovallia. Lisäksi yhtiö aloitti Kainuun Sanomien mukaan altaan reunojen korottamisen maanantaina.

    Valuma on ollut sunnuntaista lähtien 5 000 kuution luokkaa tunnissa, mikä tarkoittaa yli 120 maitorekallista ja vastaa puolta Päijännetunnelin virtaamasta.

    Aluksi altaasta juoksi hapanta ja metallipitoista jätevettä suo-ojan kautta suoraan Oulujoen suuntaan. Tämä päästö saatiin tiistaina ohjattua jälkikäsittelyyn.

    Etelän puolella sijaitsevien varoaltaiden kautta jätevettä ei ole elykeskuksen mukaan valunut luontoon.

    Talvivaaran toimitusjohtaja Harri Natunen pitää jätevesialtaan vuotoa isona takaiskuna kaivosyhtiölle. Hän arvioi tiistaina STT:lle, että suljettu metallitehdas aiotaan avata keskiviikkona mutta vasta, kun sillä ei ole vaikutusta altaan vuotoon ja sen jälkihoitoon.

    Elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen (kok.) mukaan Talvivaaran kaivoksen kohtalo on valvovan viranomaisen eli Kainuun elykeskuksen käsissä.

    Hän kommentoi STT:lle, että paine kasvaa mutta että ministeriö ei päätä kaivosten toiminnan sulkemisesta.

    KAIJALEENA RUNSTEN

    Valuma on

    ollut

    sunnuntaista

    lähtien 5 000

    kuution luokkaa tunnissa, mikä

    tarkoittaa yli 120 maitorekallista.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Talvivaara
    jätevesivuoto
    ympäristövaikutus
    Kainuun ELY-keskus
    Suomen ympäristökeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle