• Keski-Suomeen, Pohjois-Savoon ja Kainuuseen yhteinen sähkönmyyntiyhtiö

    Jyväskylän Energia, Kuopion Energia ja kainuulainen Loiste aikovat perustaa Suomen neljänneksi suurimman sähkönmyyjäyhtiön.
    Kuopion Energia tuottaa energiaa hakkeesta, mitä tuotetaan ympäri maakuntaa.
    Kuopion Energia tuottaa energiaa hakkeesta, mitä tuotetaan ympäri maakuntaa. Kuva: Pentti Vänskä
    Uutiset
    9.2.201715:22
    Jouko Kyytsönen

    Jyväskylän Energia, Kuopion Energia ja kainuulainen Loiste aikovat perustaa kevään aikana yhteisen sähkönmyyjäyhtiön. Siitä tulisi Suomen neljänneksi suurin.

    Yhtiö tavoittelevat myynnin yhdistämällä vahvempaa asemaa muuttuvilla sähkömarkkinoilla.

    Kunkin yhtiön sähkönmyynnin liiketoiminta siirtyy perustettavaan yhtiöön.

    Nykyisten sähköasiakkaiden sopimukset siirtyvät uuden yhtiön nimiin ja jatkuvat entisin ehdoin. "Kun tietojärjestelmien kustannuksia on jakamassa suurempi asiakasmäärä, uusi yhtiö pystyy panostamaan erillisiä yhtiöitä paremmin asiakasetuihin, palvelujen ja tuotteiden kehittämiseen ja hintojen edullisuuteen", yhtiöt uskovat yhteisessä tiedotteessaan.

    "Kilpailu sähkömarkkinoilla jatkaa kiristymistään. Ala valmistautuu pohjoismaisten vähittäismarkkinoiden avautumiseen lähivuosina."

    "Uuden yhtiön osakkaina saamme kolmen alueellisen sähkönmyyjän tilalle vahvan valtakunnallisen brändin", Loiste Oy:n toimitusjohtaja Markku Ryymin, Jyväskylän Energian toimitusjohtaja Tuomo Kantola ja Kuopion Energian toimitusjohtaja Esa Lindholm sanovat.

    Artikkelin aiheet
    sähkönmyynti
    energiayhtiöt
    Keski-Suomi
    Pohjois-Savo
    Kainuu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle