• Palvelut käänsivät kansantalouden kasvuun

    Alkutuotanto näyttää yhä miinusta.
    Uutiset
    15.9.201511:39
    STT

    Kansantalouden tuotanto nousi heinäkuussa 0,5 prosenttia vuoden takaisesta, kertoo Tilastokeskus.

    Se tarkensi samalla kesäkuun lukujaan. Tarkennettujen tietojen mukaan tuotanto kasvoi kesäkuussa 1,4 prosenttia. Aiempi tieto oli, että tuotanto supistui 0,9 prosenttia.

    Tilastokeskus varoittaa, että lukujen tarkentumiset voivat olla suuria etenkin suhdannekäänteissä.

    Trendi on ollut laskeva vuodesta 2011 lähtien.

    Heinäkuussa tuotantoa nostivat palvelut, jotka kasvoivat 2 prosenttia. Palvelut sisältävät muun muassa kaupan, liikenteen, rahoitus- ja vakuutustoiminnan sekä julkiset palvelut.

    Sen sijaan alkutuotanto ja jalostus supistuivat 1–2 prosenttia. Jalostus sisältää teollisuuden ja rakentamisen.

    Kesäkuuhun verrattuna kausitasoitettu tuotanto pysyi heinäkuussa ennallaan.

    Artikkelin aiheet
    kansantalous
    palvelut
    Tilastokeskus
    alkutuotanto
    talouskasvu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria