• Perussuomalaiset vaatii ”pervoilua” pois kouluista: ”Kasvava lapsi tarvitsee muutakin kuin tofua”

    Myös maahanmuutto on puolueelle tärkeä teema näissäkin vaaleissa. Vaaliohjelman mukaan kuntien tulisi karsia huonon maahanmuuton vetovoimatekijöitä.
    Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra esitteli maanantaina puolueen alue- ja kuntavaaliohjelmaa. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.
    Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra esitteli maanantaina puolueen alue- ja kuntavaaliohjelmaa. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.  
    Uutiset|Politiikka
    27.1.202511:30
    STT–

    Perussuomalaiset vaatii maanantaina julkistetussa alue- ja kuntavaaliohjelmassaan, ettei kouluissa olisi "pervoilua".

    ”Perusasiat kunniaan peruskoulussa – valistusta, ei pervoilua, kasvava lapsi tarvitsee muutakin kuin tofua”, ohjelmassa sanotaan.

    Ohjelmassa ei tarkenneta, mihin tällä viitataan.

    Puolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kuitenkin kuvaili tiedotustilaisuudessa maanantaina, että yksi perussuomalaisten vaaliteemoista on "sekoilu seis". Purran mukaan sekoilulla tarkoitetaan tässä esimerkiksi sananvapauden rajoittamista tai useista sukupuolista ja synnyttävistä miehistä puhumista koululaisille.

    ”Kyse ei ole pikkuasiasta. Varsinkaan, kun tätä vastustamaamme aivopesua kohdistetaan lapsiin ja nuoriin”, Purra sanoi.

    Purran mielestä oikeat ongelmat liittyvät talouteen ja turvallisuuteen. Hänen mielestään huhtikuun alue- ja kuntavaaleissa pitäisikin puhua enemmän rahasta.

    ”On välttämätöntä olla entistä tarkempi siitä, mihin veronmaksajan kallisarvoista rahaa laitetaan ja mitä sillä saadaan aikaiseksi”, Purra sanoi.

    Turvallisuudesta Purra totesi, että siihen liittyvät ongelmat ovat erilaisia eri puolilla Suomea.

    Myös maahanmuutto on puolueelle tärkeä teema näissäkin vaaleissa. Vaaliohjelman mukaan kuntien tulisi karsia huonon maahanmuuton vetovoimatekijöitä.

    ”Maahanmuutto näkyy oppimistuloksissa, rauhattomuudessa, monissa koulujen ongelmista”, Purra sanoi.

    ”Se vaikuttaa tietenkin suomalaisiin ja suomalaisten mahdollisuuksiin opettaa ja oppia.”

    Perussuomalaiset esittää muun muassa, että kouluihin tulee palauttaa niin sanotut tarkkailuluokat. Lisäksi puolue väläyttää tasoryhmiä myös varhaiskasvatukseen.

    Artikkelin aiheet
    Perussuomalaiset
    Riikka Purra
    koulutuspolitiikka
    maahanmuutto
    alue- ja kuntavaalit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa