• HS: Tyytymättömyys Orpon hallitukseen lisääntynyt selvästi

    45 prosenttia Helsingin Sanomien kyselyn vastaajista ilmoittaa olevansa tyytymättömiä Orpon hallitukseen.
    Pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.). Arkistokuva.
    Pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.). Arkistokuva.  Kuva: LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
    Uutiset|Politiikka
    3.7.202413:00
    STT

    Tyytymättömyys pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitukseen on lisääntynyt selvästi, käy ilmi Helsingin Sanomien kyselystä.

    45 prosenttia kyselyn vastaajista ilmoittaa olevansa tyytymättömiä Orpon hallitukseen. Tyytymättömien osuus on kasvanut puoli vuotta sitten tehdystä edellisestä kyselystä kymmenen prosenttiyksikköä.

    Hallitukseen tyytyväisten osuus on pysynyt noin kolmasosassa. Muutosta selittää se, että hallitukseen neutraalisti suhtautuvien osuus on tuoreessa kyselyssä pienentynyt.

    Myös tyytymättömyys pääministeri Orpon suoriutumiseen on kasvanut selvästi. Pääministeriin tyytymättömiä on 47 prosenttia, kun puoli vuotta sitten vastaava luku oli 33 prosenttia.

    Elinkeinoministeri Wille Rydmaniin (ps.) tyytymättömiä on 59 prosenttia vastaajista. Valtiovarainministeri Riikka Purraan (ps.) tyytymättömiä on puolestaan 57 prosenttia vastaajista.

    Tyytyväisimpiä oman puolueen onnistumiseen hallituksessa ovat kokoomuksen kannattajat, joista tyytyväisiä on 85 prosenttia. Perussuomalaisten kannattajista tyytyväisiä on 75 prosenttia. RKP:n kannattajista tyytyväisiä oman puolueen suoritukseen on vain 44 prosenttia.

    Verianin toteuttamaa tutkimusta varten haastateltiin yli 1 100:aa ihmistä kesäkuun jälkipuoliskolla. Tutkimustulosten virhemarginaali on noin 2,9 prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

    Artikkelin aiheet
    Petteri Orpo
    Orpon hallitus
    hallituksen kannatus
    Verian kysely
    poliittinen mielipide
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa