• ”Tänään ei muuta yksikään lintu”

    Uutiset
    29.12.201415:00
    Aimo Vainio

    Toimittaja ja kuvaaja kulkevat eri kalenterin mukaan kuin muuttolinnut. Se selvisi viime keväänä Virolahdella, jossa olimme seuraamassa arktisten lintujen muuttoa Suomenlahden ylitse.

    MT:n toimitus oli merkannut vierailupäiväksi kalenteriin erään keskiviikon. Linnuilla on kalenterissaan laajempi haarukka. Ne lentävät Virolahden ylitse toukokuun puolivälin ja kesäkuun alun aikana. Melkein kaikkina päivinä lintuja lentää tuhansien laivueina.

    Mutta huonoina lentopäivinä linnut eivät muuta. Ja sellaisena sitten osuimme Virolahdelle.

    ”Tänään ei muuta yksikään lintu”, tuumasi isäntämme, lintuharrastaja Jari Markkula.

    Satoi, oli koleaa ja tuuli koillisesta. Linnut eivät halua lentää vastatuuleen. Koska lintuja ei näkynyt, pidimme sadetta ja puhuimme linnuista. Kiinnostavaa, mutta kuvien kannalta tylsää. Juttu kertoi lopulta enemmän lintubongareista kuin linnuista.

    AIMO VAINIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    lintujen muutto
    Virolahti
    luontohavainnointi
    arktiset linnut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria