• Tuhansia ihmisiä evakuoitiin Saksassa toisen maailmansodan aikaisen pommin löytymisen jälkeen

    Saksan maaperässä on maailmansodan jäljiltä yhä lukuisia räjähtämättömiä taisteluvälineitä, joita löydetään säännöllisesti esimerkiksi rakennustyömailta.
    Saksan maaperässä on maailmansodan jäljiltä yhä lukuisia räjähtämättömiä taisteluvälineitä, joita löydetään säännöllisesti esimerkiksi rakennustyömailta. Kuva vuonna 2019 Berliinistä löytyneestä räjähteestä.
    Saksan maaperässä on maailmansodan jäljiltä yhä lukuisia räjähtämättömiä taisteluvälineitä, joita löydetään säännöllisesti esimerkiksi rakennustyömailta. Kuva vuonna 2019 Berliinistä löytyneestä räjähteestä.  Kuva: LEHTIKUVA / AFP
    Uutiset|Ulkomaat
    8.8.202307:50
    STT

    Noin 13 000 ihmistä käskettiin poistumaan väliaikaisesti kodeistaan Saksan länsiosassa sijaitsevassa Düsseldorfin kaupungissa, kertoivat pelastusviranomaiset maanantaina. Evakuoinnin syy oli toisen maailmansodan aikaisen pommin löytyminen.

    Pelastusviranomaisten mukaan pommi löydettiin kaupungin eläintarhan vierestä työskentelyn yhteydessä. Yhdysvalloissa valmistettu pommi oli tarkoitus purkaa tiistain vastaisena yönä.

    Saksan maaperässä on maailmansodan jäljiltä yhä lukuisia räjähtämättömiä taisteluvälineitä, joita löydetään säännöllisesti esimerkiksi rakennustyömailta. Toinen maailmansota päättyi 78 vuotta sitten.

    Vuonna 2017 Frankfurtin kaupungista löydetty pommi aiheutti 65 000 ihmisen evakuoinnin. Yksi toisen maailmansodan aikainen pommi räjähti joulukuussa 2021 lähellä Münchenin rautatieasemaa sijainneella rakennustyömaalla. Räjähdys haavoitti neljää ihmistä ja häiritsi rautatieliikennettä.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle