• Kittilän lentoaseman kaikki lennot peruttu pakkasten vuoksi

    Kittilässä majoituskapasiteetti on Finnairin mukaan ollut rajallinen ja asiakkaita on ohjeistettu etsimään itse majoitusta, josta saa kuittia vastaan korvauksen.
    Kittilän lentoasemalla ei ollut lentoja lainkaan myöskään perjantaina eikä lauantaina. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Aku Häyrynen.
    Kittilän lentoasemalla ei ollut lentoja lainkaan myöskään perjantaina eikä lauantaina. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Aku Häyrynen.  
    Uutiset|Liikenne
    11.1.202614:46
    STT

    Kaikki Kittilän lentoaseman saapuvat ja lähtevät lennot on peruttu tältä päivältä, selviää lentoasemayhtiö Finavian verkkosivuilta.

    Kovat pakkaset ovat aiheuttaneet lentojen perumisia viime päivinä. Finavian viestinnästä kerrottiin lauantai-iltana STT:lle, että Kittilän lentoasemalla ei ollut lentoja lainkaan myöskään perjantaina eikä lauantaina, kun lentoyhtiöt peruivat lentonsa.

    Muun muassa Finnair kertoi lauantaina peruvansa kaikki sunnuntain Kittilään suuntaavat lennot. Yhtiö on perunut viime päivinä useita Lapin-lentojaan vaikeiden sääolosuhteiden vuoksi.

    Kentällä muutamia yöpyjiä

    Huomisen osalta tiedossa ei ole vielä ole, miten Kittilän lentojen käy, Finnairin viestinnästä kerrottiin STT:lle noin kahdeltatoista päivällä.

    Tämän päivän lennot Helsingistä Kittilään on viestinnän mukaan saatu reititettyä uudelleen Oulun kautta. Paluulentojen uudelleenreitittäminen Kittilästä Helsinkiin on kuitenkin ollut hankalampaa rajallisten bussikapasiteettien vuoksi.

    – Muutamat lennot on saatu reititettyä bussikuljetuksilla Ouluun. Uudelleenreititykset muiden lentojen osalta ovat menneet huomiselle tai jopa tiistaille, viestinnästä kerrotaan.

    Kittilässä majoituskapasiteetti on Finnairin mukaan ollut rajallinen ja asiakkaita on ohjeistettu etsimään itse majoitusta, josta saa kuittia vastaan korvauksen.

    Finavian viestinnästä kerrotaan STT:lle, että tilanne Kittilän lentoasemalla on tällä hetkellä rauhallinen. Varsinaisia suuria yöpyjäjoukkoja ei asemalla ole viestinnän mukaan ollut.

    – Kittilän lentoasema on juuri nyt normaalisti käytössä. Perjantain ja lauantain välisenä yönä kentällä ei ole ollut yhtään matkustajia, ja viime yönä paikalla on ollut vain muutama matkustaja, Pinja Kallis Finavian viestinnästä sanoo.

    Artikkelin aiheet
    Lentoliikenne & ilmaliikenne
    Matkustaminen
    Sää
    Lentoliikenteen häiriöt
    Kittilä
    Finnair
    Ilmailulaitos Finavia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin