• Auto Bild täsmentää uutistaan BMW:n manipuloinnista

    Auto Bild korostaa, että artikkelissa esitetyt päästöarvojen eroavaisuudet eivät ole osoitus manipuloinnista.
    Uutiset
    25.9.201516:06
    STT

    Saksalainen Auto Bild on täsmentänyt näkyvästi uutistaan, jonka mukaan myös BMW olisi manipuloinut päästöarvojaan. Lehti julkaisi eilen artikkelin, jossa se kertoi osan BMW:n valmistamista dieselautoista ylittävän EU:n päästörajat selvästi. Ongelma koski sen mukaan kaksilitraisilla dieselmoottoreilla varustettuja X3 xDrive -katumaastureita.

    Nyt Auto Bild kuitenkin korostaa, että artikkelissa esitetyt päästöarvojen eroavaisuudet eivät ole osoitus manipuloinnista, vaikka niin kansainvälisessä mediassa tulkittiin.

    Lehti kertoo saaneensa mittaustiedot Kansainvälisen puhtaan liikenteen neuvostolta, joka puolestaan oli saanut ne brittiläiseltä testausinstituutilta Emissions Analyticsilta. Mittaus oli lehden mukaan tehty kuitenkin vain yhdessä, tunnin mittaisessa maantietestissä. Lehdellä ei ole pääsyä testin yksityiskohtiin.

    Myös BMW Group kiisti eilen päästötestien manipuloinnin.

    Artikkelin aiheet
    Auto Bild
    BMW
    päästötestit
    dieselautot
    journalismi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle