• IEG: Bryssel nousi vastarintaan torjunta-aine glyfosaatin jatkoluvasta – valittaa päätöksestä tuomioistuimeen

    Kaupungin mielestä komission päätös jatkaa glyfosaatin myyntilupaa vaarantaa EU-kansalaisten terveyden.
    Suomi on kannattanut vähintään viiden vuoden jatkoa glyfosaatille.
    Suomi on kannattanut vähintään viiden vuoden jatkoa glyfosaatille. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    15.3.201816:30
    Maria Pohjala

    Brysselin alueen ympäristöministerit ovat tehneet valituksen Euroopan komissiolle päätöksestä jatkaa glyfosaatin myyntilupaa viidellä vuodella.

    Asiasta kertoi IEG Policy -julkaisu.

    Paikallisten viranomaisten mukaan komission joulukuinen jatkolupapäätös vaarantaa kansalaisten terveyden ja on sääntöjen vastainen. Viranomaiset vetoavat tutkimustuloksiin, joissa aineen on epäilty olevan syöpävaarallinen.

    Euroopan kemikaaliviraston mukaan torjunta-aineen syöpävaarallisuutta ei voida todistaa. Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto on päätynyt samaan johtopäätökseen mutta maailman terveysjärjestö päätyi vastakkaiseen tulokseen.

    "Euroopan komission tulisi asteittain luopua torjunta-aineesta", alueen ympäristöministeri Cëline Fremault kommentoi IEG:lle.

    Valitus ohjautuu seuraavaksi EU:n tuomioistuimelle mutta sen käsittelyä ei voida lähteiden mukaan varmistaa.

    Komissio esitti alun perin 15 vuoden jatkoaikaa glyfosaatin myyntiluvalle. Se päätyi lyhentämään ehdotustaan viiteen vuoteen, koska useat jäsenmaat halusivat luopua aineesta kokonaan.

    Belgia oli yksi niistä maista, jotka äänestivät glyfosaatin jatkokäyttöä vastaan.

    Myös Euroopan parlamentti vetosi, että glyfosaatin sijaan tulisi löytää muita korvaavia torjunta-aineita.

    Koko syksyn kestäneen jäsenmaiden ja komission välisen glyfosaattiväännön tuloksena parlamenttiin perustettiin valiokunta, joka tutkii torjunta-aineen jatkoluvan laillisuutta.

    Glyfosaatin jatkolupa on seuraavan kerran katkolla vuonna 2022.

    Artikkelin aiheet
    glyfosaatti
    Bryssel
    Euroopan komissio
    torjunta-aineet
    ympäristöpolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria