• Parlamenttisiunasi maankäytön päästölaskelmat

    Uutiset
    13.3.201315:00
    MT toimitus

    STRASBOURG (MT)

    Euroopan parlamentti hyväksyi tiistaina maankäytön ja metsätalouden kasvihuonepäästöjen laskentaa koskevat uudet säännöt.

    Liberaaliryhmän neuvottelijana jäsenmaiden ja komission kanssa käytyihin kolmikantaneuvotteluihin osallistunut europarlamentaarikko Riikka Manner (kesk.) on tyytyväinen lopulliseen päätökseen.

    ”Parlamentin kovalla työllä saatiin reilusti lievennettyä sellaisia komission kantoja ja esityksiä, jotka eivät olleet suomalaisen maa- tai metsätalouden näkökulmasta kannatettavia”, Manner sanoo.

    Niin sanotuilla Lulucf-säädöksillä vahvistetaan laskentasäännöt maankäytön ja metsätalouden kasvihuonekaasulaskennalle. Tällä hetkellä sektori on EU:n päästövähennystavoitteiden ulkopuolella, mutta sen rooli on merkittävä erityisesti hiilinieluna.

    Tärkeänä Manner pitää sitä, ettei kasvihuonepäästölaskentaa oteta heti käyttöön viljelyskasvi- ja laidunmaan osalta, kuten komissio alun perin esitti, vaan vasta seitsenvuotisen siirtymäajan jälkeen.

    ”Kosteikkojen osalta laskentaa ei velvoiteta. Myös jäsenmaiden pakollisiin metsätalouden suunnitelmiin ja toimenpiteisiin saatiin neuvotteluissa lisää joustavuutta”, keskustameppi kehuu.

    NIKLAS HOLMBERG

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    EU-päätöksenteko
    maankäyttö
    metsätalous
    kasvihuonepäästöt
    Riikka Manner
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria