• PÄIVÄN KYSYMYS Mitä kaikkea maa antaa?

    Uutiset
    5.3.201215:00
    Sari Penttinen

    Suomen maatalousmuseo Saran kevään näyttely Maa antaa koostuu loimaalaisen kuvataiteilijan Pirkko Siivosen akvarelleista. Näyttely on esillä museon aulassa ja seminaaritila Riihessä 6.3.–29.4.

    Mitä maa antaa kuvataiteilijalle?

    Se antaa ihan konkreettisesti kukkia, juureksia ja vihanneksia, joita viljelen maatilkullani. Myös maisemat ovat maan antia. Haluan myös puhua lähiruuan ja kotona tehdyn ruuan puolesta. Maa on tärkeä asia, joka on lähellä sydäntäni.

    Millä tekniikalla maalaat?

    Käytän akvarellivärejä. Koen olevani piirtäjä, teen omanlaisiani kuvia ja kerron tarinoita. Arvostan abstraktia taidetta, mutta en koe sitä ilmaisutapana omakseni. Maalaan sekä sisällä pöydän ääressä että ulkona luonnon helmassa.

    Ovatko maan antimet olleet esillä töissäsi aiemminkin?

    Kyllä ovat, pidin muun muassa muutama vuosi sitten pidin Humppilassa näyttelyn nimeltä Herkullisen syötävää.

    SARI PENTTINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Pirkko Siivonen
    Maa antaa
    Suomen maatalousmuseo Sarka
    akvarellitaide
    näyttely
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle