• Tuhansia ihmisiä evakoitu ‒ Hans-myrskyn aiheuttamat tulvat jatkuvat Ruotsissa ja Norjassa

    Norjassa myrskyn takia on evakuoitu yhteensä tuhansia ihmisiä.
    Aiemmin tällä viikolla tulva levisi muun muassa valtatielle E6 Malmön lähellä Ruotsissa. LEHTIKUVA / AFP.
    Aiemmin tällä viikolla tulva levisi muun muassa valtatielle E6 Malmön lähellä Ruotsissa. LEHTIKUVA / AFP.  
    Uutiset|Sää
    13.8.202311:15
    STT–

    Hans-myrskyn riepottelemassa Norjassa joissain kunnista evakuoidut ovat voineet jo palata koteihinsa, mutta Tyrifjorden-järven lähiseuduilta evakuoitiin lauantaina kymmeniä ihmisiä lisää, kertoi Norjan yleisradioyhtiö NRK.

    Lauantain viranomaisarvioiden mukaan vesi Tyrifjordenilla voi nousta vielä puoli metriä lauantaiaamun tasosta.

    Norjassa myrskyn takia on evakuoitu yhteensä tuhansia ihmisiä.

    Vaikka Ruotsiin Hans iski huomattavasti Norjaa heikommin, nyt Ruotsin itäosissa Gavleån virtaa äärimmäisen voimakkaasti rankkasateiden jäljiltä, raportoi Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.

    Joen vesi tulee Storsjöstä. Kun kesäkuussa järvestä valui Gavleen kaksi kuutiometriä vettä sekunnissa, lauantaina vettä virtasi 140 kuutiometriä sekunnissa.

    Ruotsin ilmatieteen laitos on antanut Gavleånin poikkeuksellisesta virtauksesta punaisen eli korkeimman mahdollisen tason varoituksen.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita