• Liberan Pursiainen maatalouden kriisipaketista: “Tuntuu älyttömältä”

    Pursiaisen mukaan kriisipaketilla ei ole suurta vaikutusta maatalouteen.
    Liberan toiminnanjohtajan mukaan maataloutta ei pitäisi enää tukea.
    Liberan toiminnanjohtajan mukaan maataloutta ei pitäisi enää tukea. 
    Uutiset
    21.7.201609:00
    Matti Tuominen

    Ajatuspaja Liberan toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen ei usko, että Euroopan komission maanantaina julkistamalla maatalouden kriisipaketilla on suurta vaikutusta maatalouden tilanteeseen.

    Pursiaisen mukaan tukipaketti on Suomen osalta erittäin pieni. Sillä ei ole suurta vaikutusta suuntaan tai toiseen.

    "Muutama miljoona ei vaikuta niiden miljardien päälle, joita maatalouden tukemiseen on syydetty. Tuntuu älyttömältä, että miljardien lisäksi täytyy vielä laittaa 7,5 miljoonaa", Pursiainen sanoo.

    Jos maatalouden ylituotanto vähenee tukipaketin myötä, on se kuitenkin Pursiaisen mukaan positiivista.

    Liberan toiminnanjohtajan mukaan maatalouden tukemiseen ei tarvitsisi enää laittaa lisää rahaa. Hänen mukaansa tukipaketti tuo esille taas maatalouden oudon erityisaseman suhteessa muihin aloihin.

    "Sitä pidetään jotenkin luonnottomana, että kannattamaton maatalousyritys poistuu markkinoilta, vaikka muilla aloilla se on ihan normaalia", hän täsmentää.

    Tuotannon vähentymisen pitäisi Pursiaisen mukaan hoitua ilman valtiovallan puuttumista niin, että kannattamattoman yritykset lopettavat toimintansa.

    "On erikoista, että maatalousyrittäjillä on joku erityisoikeus harjoittaa kannattamatonta liiketoimintaa", hän lisää.

    Artikkelin aiheet
    Heikki Pursiainen
    Libera
    maatalous
    kriisipaketti
    maataloustuki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle