• VR esittää perusteellista ja puolueetonta selvitystä ratavauriosta − kaukojunaliikenteen seisauttaneen ongelman syy todennäköisesti selvillä

    VR ilmoittaa toimittaneensa liikenne- ja viestintäministeriölle oman selvityksensä tapauksesta.
    Kaukojunaliikenne pysäytettiin ratavaurion vuoksi kokonaan viime viikon tiistaina. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.
    Kaukojunaliikenne pysäytettiin ratavaurion vuoksi kokonaan viime viikon tiistaina. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.  
    Uutiset|Liikenne
    21.2.202409:32
    STT–

    VR esittää perusteellisen, puolueettoman ja läpinäkyvän selvityksen tekemistä viime viikolla havaitusta ratavauriosta. Koko Suomen kaukojunaliikenteen seisauttanut vaurio löydettiin Lahden ja Kouvolan väliltä Mankala–Niinimäki-rataosuudelta viime viikon tiistaina.

    Päätös tuon päivän junavuorojen peruuttamisesta tehtiin edellisenä iltana junien pyöristä löydettyjen lovien takia. Ratavaurion tarkka sijainti ei tuolloin vielä ollut tiedossa.

    VR:n mukaan ongelman syynä on hyvin todennäköisesti ollut ympärilyöntivika eli kiskoissa olevat montut tai pienet kuopat, joita syntyy paikalleen jääneen veturin sutimisesta.

    VR ilmoittaa toimittaneensa liikenne- ja viestintäministeriölle oman selvityksensä tapauksesta.

    ”Suomen rautatiejärjestelmän turvallisuuden varmistamiseksi VR esittää, että tämä tapahtuma selvitetään perusteellisesti, läpinäkyvästi ja puolueettomasti neutraalin tahon toimesta, jotta vastaavilta tilanteilta voidaan jatkossa välttyä”, sanoo VR:n toimitusjohtaja Elisa Markula tiedotteessa.

    Omalla tahollaan tapausta selvittää myös Väylävirasto.

    ”Ratavaurioita olisi saatu rajoitettua vähemmiksi, jos Väylävirasto olisi saanut VR:ltä tiedon ilmenneestä ongelmasta välittömästi. Tätä tietoa ei heti saatu”, kommentoi ratojen kunnossapito-osaston johtaja Jukka Valjakka Väylävirastosta tiistaina STT:lle.

    Ratavaurion jälkiseuraamukset vaikuttavat junaliikenteessä myös tulevina viikkoina. Tampereen ja Porin välillä junaliikenne on kalusto-ongelmien takia korvattu kokonaan linja-autoilla pitkälle maaliskuun puolelle.

    ”Tiedotamme aiheesta heti, kun tiedetään, milloin korvaavat kuljetukset päättyvät. Vielä ei ole tarkkaa tietoa siitä, milloin tämä tulee tapahtumaan, mutta aikaisintaan 11. maaliskuuta”, VR:n viestintäpäällikkö Mira Linnamaa kertoo STT:lle.

    Linnamaan mukaan yksittäisiä junia perutaan myös muilta yhteysväleiltä, kunnes kaikki kaluston korjaukset on saatu tehtyä. Huoltovelkaa pyritään kirimään mahdollisimman nopeasti.

    ”Kaluston korjaukset liittyvät nimenomaan tähän viime viikolla tapahtuneeseen ratavaurioon, ja sen takia näitä kaikkia kaluston huoltoja ja korjauksia ei ole pystytty tekemään normaalissa aikataulussa”, Linnamaa sanoo.

    Tampereen ja Porin välisen junaliikenteen katkon jatkumisesta uutisoi aiemmin Satakunnan Kansa.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin