• Koronavirusrokotteita tulee Suomeen aluksi hyvin pieni määrä – varotoimista on pidettävä kiinni myös silloin, kun rokotteita on saatu

    Rokotetutkimuksissa onkin keskitytty selvittämään, estääkö rokote tautia ja erityisesti vakavaa tautia.
    Valmistajien myyntilupien saamisesta riippuu, milloin Suomeen ylipäätään voidaan odottaa rokotteita, THL:n Nohynek sanoo. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
    Valmistajien myyntilupien saamisesta riippuu, milloin Suomeen ylipäätään voidaan odottaa rokotteita, THL:n Nohynek sanoo. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER 
    Uutiset
    12.11.202013:25
    STT

    Koronavirusrokotteet tulevat Suomeen vähitellen sen jälkeen, kun ne ovat saaneet myyntiluvan, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Hanna Nohynek viikoittaisessa koronatilannekatsauksessa torstaina.

    Tämän takia priorisoidaan se, ketkä rokotetaan ja missä vaiheessa, Nohynek kertoi. Ensimmäisessä vaiheessa rokotteita tulee maahan hyvin vähän, noin yhdestä kymmeneen prosenttia tarpeesta. Toisessa vaiheessa niitä saadaan rajoitettu määrä eli 11–20 prosenttia tarpeesta ja kolmannessa vaiheessa kohtuullinen määrä eli 21–50 prosenttia tarpeesta.

    Valmistajien myyntilupien saamisesta riippuu, milloin Suomeen ylipäätään voidaan odottaa rokotteita, Nohynek lisäsi.

    Nohynekin mukaan koronaviruksen takia asetetuista ja ohjeistetuista turvatoimista ei voida kuitenkaan luopua, kun rokote tulee.

    "Emme tiedä tarpeeksi. Tämä tieto, mitä meillä tästä viruksesta on, se on noin 11 kuukautta vanhaa, se on niin uusi virus."

    Maanantaina kerrottiin, että Pfizer ja Biontech ovat kehitelleet rokotteen, joka on testeissä estänyt 90-prosenttisen tehokkaasti koronaviruksen aiheuttaman taudin. Rokote antaa siis suojan taudin oireilta, mutta ei välttämättä vähennä tartuntoja tai estä viruksen levittämistä eteenpäin.

    Nohynekin mukaan rokotetutkimuksissa onkin keskitytty selvittämään, estääkö rokote tautia ja erityisesti vakavaa tautia.

    "Kysymyksiä altistuksen tai tartuttavuuden ehkäisemisestä, niitä saadaan vielä odottaa. Meidän pitää edelleen pitää kiinni meidän koronavarotoimista siihen asti, kunnes meillä on riittävästi tietoa."

    Tällä hetkellä kehitteillä on yli 300 rokoteaihiota, Nohynek kertoo. Näistä kliinisessä vaiheessa tutkimusta on 54, joista kymmenen on viimeisessä eli tehotutkimusvaiheessa. Pfizerin ja Biontechin rokote kuuluu näiden kymmenen joukkoon.

    Artikkelin aiheet
    koronavirusrokote
    THL
    rokotetutkimus
    pandemia
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle