• Kuivuuteen on tulossa helpotusta, mutta heinäkuun alku ei heinäntekijöitä helli

    Viikonloppuna sateita on tulossa maan etelä- ja keskiosassa, alkuviikolla yleisemminkin koko maassa. Helteet jättävät Suomen ainakin joksikin aikaa perjantain jälkeen.
    Helteiden väistyessä sateet yleistyvät viikonlopun ja alkuviikon aikana koko maassa.
    Helteiden väistyessä sateet yleistyvät viikonlopun ja alkuviikon aikana koko maassa. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Sää
    30.6.202307:19
    Anja Häkkinen & Jani Sorsa

    Ukkoskuurot ovat kastelleet kuluvan viikon aikana maata hyvin epätasaisesti. Paikoin vettä on tullut tulvaksi asti, mutta laajalti maan etelä- ja länsiosassa kärsitään kuivuudesta. Tänään perjantaina ukkoskuurot ja paikalliset rankkasateet ovat mahdollisia lähinnä maan itäosassa ja maan keskivaiheilla. Muuten kuurot jäävät hyvin paikallisiksi ja maan etelä- ja länsiosassa on melko aurinkoista ja hellettä. Pohjoiseen virtaa viileämpää ilmaa, paikoin jäädään selvästi alle 20 asteen.

    Lauantaina maan etelä- ja keskiosaan leviää lounaasta kapeahko sadealue. Paikoin voi olla myös ukkosta. Eniten sadetta kertynee maan keskiosaan. Maan pohjoisosassa on enimmäkseen poutaa ja vaihtelevaa pilvisyyttä. Hellelukemat jäävät saavuttamatta koko Suomessa ensimmäistä kertaa lähes kolmeen viikkoon. Pääosin ollaan 15 ja 23 välillä, Pohjois-Lapissa on viileämpää.

    Myös sunnuntaina sateita voi tulla monin paikoin maan etelä- ja keskiosassa. Pohjoiseen virtaa entistä viileämpää ilmaa, ja paikoin tulee sadekuuroja. Pilvisyys voi olla maan keski ja pohjoisosassa runsasta, etelässä on ehkä aurinkoisempaa.

    Alkuviikolla lännestä saapuu matalapaine, ja sateita on tiedossa lisää koko maahan. Alkuviikko on myös viileä ja ajoittain tuulinen. Etelässäkin lämpötila jää todennäköisesti 20 asteen alapuolelle.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita