• Ruokateollisuudessa lakkoillaan perjantaina

    Palkansaajajärjestöjen perjantaille ilmoittama mielenilmaustapahtuma on laajenemassa myös työnseisauksiksi.
    Elintarviketeollisuuden työntekijöitä on osallistumassa perjantaina ay-liikkeen mielenilmaukseen.
    Elintarviketeollisuuden työntekijöitä on osallistumassa perjantaina ay-liikkeen mielenilmaukseen. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset
    14.9.201514:54
    Eija Mansikkamäki

    Esimerkiksi Suomen elintarviketyöläisten liitto (SEL) on kehottanut jäseniään osallistumaan mielenilmaukseen, mutta elintarviketeollisuuteen on syntymässä myös työnseisauksia, SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen kertoi maanantaina MT:lle.

    Näin on Kuntosen mukaan käymässä ainakin osassa pääkaupunkiseudun elintarvikkeiden tuotantolaitoksia. SEL kerää parhaillaan tietoa työnseisauksiin osallistuvista laitoksista.

    Kuntosen mukaan mielenilmauksesta ja mahdollisista työnseisauksista on tiedotettu työnantajille ja sovittelijalle. Töiden järjestely jää näin työnantajan vastuulle.

    "Olemme huolehtineet aiemmissakin työtaisteluissa esimerkiksi siitä, että eläimet eivät joudu kärsimään", hän sanoo esimerkiksi teurastamoiden tilanteesta.

    SAK:hon kuuluva SEL on laskenut, että hallituksen kaavailut lomien ja lisien leikkaukset tarkoittaisivat keskimäärin 2 130 euron lovea vuodessa elintarviketyöntekijöiden tilipussiin.

    Haitari olisi liha-alan 1 587 eurosta meijereiden panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden 2 759 euroon. Prosentteina suurin menetys tulisi leipomoihin, 8,3 prosenttia.

    Kuntosen mukaan sunnuntaikorvausten pienennys 75 prosenttiin ei lisäisi työpaikkoja, vaan siirtäisi työtä arjesta viikonloppuun, muuttaisi vakituisia ja kokoaikaisia työsuhteita osa-aikaisiksi, määräaikaisiksi ja nollatyösopimuksiksi sekä leikkaisi kotimaista ostovoimaa ja syventäisi taantumaa.

    STTK:hon kuuluva Jyty puolestaan kannustaa mielenilmaukseen, mutta omalla ajalla. Puheenjohtaja Maija Pihlajamäki sanoi MT:lle, että Helsingissä perjantaina järjestettävä mielenilmaus sopii lähinnä pääkaupungin työntekijöille pidennetyn ruokatunnin puitteissa tai muille omalla ajalla. Liittoon kuuluvat muun muassa maatalouslomittajat.

    Artikkelin aiheet
    ruokateollisuus
    lakko
    mielenilmaus
    palkansaajajärjestöt
    työtaistelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria