• Lietelannan biokaasutus odottaa tulevaisuutta

    Uutiset
    27.9.201316:00
    Heikki Vuorela

    Bioenergian tuottaminen lietelannasta on nykyisellään kannattavaa vain poikkeustapauksissa, Pellervon taloustutkimus PTT:n selvitys kertoo.

    PTT:n mielestä kotieläintuotannossa syntyvän bioenergian hyödyntämistä ei kuitenkaan pidä kokonaan haudata.

    ”Kyse on olemassa olevasta uusiutuvasta energialähteestä.Sen käyttöönotto olisi myönteinen asia monestakin syystä”, PTT:n tutkimusjohtaja Perttu Pyykkönen muistuttaa.

    Biokaasun kannattavuus paranee, jos sillä tuotettu energia käytetään omalla tilalla tai lämmöksi hyvin lähellä.

    Myös yhdistetty lämmön ja sähkön tuotanto parantaa hyötysuhdetta, joskin lisää samalla investoinnin kustannusta.

    Kannattavuuden arviointiin vaikuttaa myös se, mikä on vaihtoehto: hake vai sitä kalliimpi öljy. Hakkeelle biokaasu ei pärjää.

    Jos maatilalla tuotetaan biokaasua ja siitä sähköä yleiseen verkkoon, sähkön hinnan pitäisi olla yli 50 prosenttia korkeampi kuin nyt.

    PTT listaa politiikkamuutoksia, joilla biokaasun kannattavuutta voitaisiin parantaa: siirtokustannus pitäisi poistaa yhteisinvestoinneilta, myös maatilakokoluokan laitosten tulee saada takuuhinta, takuuhinnan pitää olla mahdollinen vaikka samanaikaisesti saa investointitukea, ja valvontamaksut tulee suhteuttaa laitoksen kokoon.

    Lisäksi PTT kiinnittää huomiota vaatimukseen, jonka mukaan biokaasulaitokseen saa käyttää vain täysin uusia osia.

    Se vaatimus pitäisi tutkimuslaitoksen mielestä poistaa maatilakokoluokan investoinneilta.

    Toinen ongelma biokaasussa on työmäärän lisääntyminen, PTT huomauttaa. Laajentavalla tilalla haasteita ovat työvoiman ja peltoalan riittävyys. Jälkimmäinenkin haaste kovenee, jos biokaasulaitoksen toimintaa halutaan tehostaa nurmen avulla.

    Lietteen käsittelyn vaatima työ vähenee vain, jos liete viedään tilan ulkopuoliseen laitokseen, eikä sitä oteta kaasutuksen jälkeen takaisin lannoitteeksi. Silloin kuitenkin tarvitaan muuta lannoitusta, josta aiheutuu kustannusta ja lisätyötä.

    PTT on tehnyt selvityksen Työtehoseuran kanssa. Selvitys perustuu tilamallilaskelmiin. Selvityksen on rahoittanut Maatilatalouden kehittämisrahasto.

    HEIKKI VUORELA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    biokaasu
    lietelanta
    bioenergia
    maatalous
    PTT
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle