• Kotkamillsin taivekartonkikoneet pyörivät täysillä – elintarvikekartonki käy nyt kaupaksi

    Kun korona rajoituksineen sulki ravintolat, Etelä-Euroopassakin ruokailu siirtyi kotiin. Kotkalainen kartonginvalmistaja vastaa kysyntäpiikkiin.
    Kotkalaisen Kotkamillsin toimitusjohtaja Markku Hämäläinen arvioi vielä ennen koronaa, että muovittomien kartonkipakkausten isompi läpimurto olisi syntynyt heti kesälomien jälkeen. "Nyt pahaa pelkään, että tulee muutaman kuukauden lisäaika", Hämäläinen arvioi.
    Kotkalaisen Kotkamillsin toimitusjohtaja Markku Hämäläinen arvioi vielä ennen koronaa, että muovittomien kartonkipakkausten isompi läpimurto olisi syntynyt heti kesälomien jälkeen. "Nyt pahaa pelkään, että tulee muutaman kuukauden lisäaika", Hämäläinen arvioi. Kuva: MARJA SEPPALA
    Uutiset
    11.4.202018:30
    Kimmo Lundén

    Kun ravintolat sulkivat koronaviruksen vuoksi ovensa niin Suomessa kuin ympäri Eurooppaa, ruokailu siirtyi koteihin. Tämä näkyy nyt myös taivekartonkeja elintarviketeollisuudelle valmistavan Kotkamillsin kysynnässä ja tuotannossa:

    "Tuotelinjat pyörivät täydellä teholla. Koko henkilöstö, 530 työntekijää, on töissä", kertoo MT:lle Kotkamillsin toimitusjohtaja Markku Hämäläinen.

    Ravintolat ovat kiinni ja ihmiset tekevät ruokansa kotona. Varsinkin Etelä-Euroopassa, jossa ihmiset ovat tottuneet syömään ulkona, tuovat nyt makaronit, jauhot ja einekset kaupasta kotiin valmistettavaksi. Elintarvikepakkauksiin on siksi kohdistunut kysyntäpiikki.

    Suomessa take away -ruokailu toimii vielä osin, mutta muualla Euroopassa kahvilat ja hampurilaisbaaritkin ovat kiinni koronapandemian rajoitusten vuoksi.

    Vaikka taivekartonkimarkkinat ovat osin piristyneet, nettovaikutus koronasta on Hämäläisen mukaan suojakerroskartonkeihin negatiivinen.

    "Muovittomien kartonkien osuus kasvaa koko ajan, mutta kasvuvauhti on kohtalaisen hidas: Uskoimme, että isompi läpimurto olisi saatu heti kesälomien jälkeen. Nyt pahaa pelkään, että tulee muutaman kuukauden lisäaika", Hämäläinen arvioi.

    Kotkalaisyhtiö on tuonut markkinoille muovitonta kartonkia kertakäyttötuotteisiin kuten pahvimukeihin, lautasiin ja rasioihin. Kun suojaava pinta valmistetaan biohajoavista raaka-aineista, tuotteet ovat suoraan kierrätyskelpoisia pahvikeräykseen.

    Muoviton kuppikartonki on hinnaltaan muovipäällysteistä kartonkia selvästi kalliimpaa. Muovittoman kartongin toistuvat rullatilaukset alkoivat vuoden 2018 lopulla.

    Maailmanlaajuiset kahvila- ja pikaruokaketjut ovat ottaneet koe-eriä käyttöönsä. Niiden testit kestävät aikansa ennen kuin ne ottavat uuden tyyppisen suojakerroskartongin käyttöön kertakäyttötuotteissaan.

    Asiakkaita Kotkamillsin Hyvärinen ei voi nimetä. Tammikuussa yhtiö julkisti yhteistyösopimuksen tunnetun kahvivalmistajan Lavazza Professionalin kanssa.

    Globaalisti toimivista yhtiöistä esimerkiksi Huhtamäki on tunnettu pahvisten kertakäyttötuotteiden valmistaja.

    Hämäläisen mukaan pahvikuppien valmistajia on tulossa markkinoille useita uusia niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Uudet tuottajat ovat hänen mukaansa koneita tilatessaan spesifioineet ne myös muovittoman kartongin käyttöä ajatellen.

    Kotkamillsin omistaa nykyisin suomalainen MB-sijoitusrahasto.

    Yhtiön viime tilivuoden liikevaihto oli 342,8 miljoonaa euroa ja käyttökate 26,4 miljoonaa euroa. Kotkamills nosti tuotteidensa hintaa viime vuoden tammikuussa. Liikevaihto putosi yli 10 miljoonaa euroa, mutta kannattavuus nousi.

    Kotkan paperi- ja kartonkitehdas oli aiemmin Stora Enson omistuksessa.

    Kotkamills pitää yhtiökokouksensa ensi viikolla.

    Lue lisää: Tämä villi idea voi pian valloittaa kaikki kahvilat – Markku Hämäläinen uskoi jääräpäisesti visioonsa muovittomasta kartongista

    Artikkelin aiheet
    Kotkamills
    muoviton kartonki
    elintarvikepakkaus
    koronapandemia
    kartonkituotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle