• Lukijalta: Eurooppalaisten kannettava enemmän vastuuta turvallisuudestaan

    Selkeästi alle puolet Naton jäsenistä käyttää puolustukseen yli yhdessä sovitun kaksi prosenttia bruttokansantuotteestaan, muistuttaa Jaakko Kosola kirjoituksessaan.
    Piikkilankaa rajalla. Kuvituskuva.
    Piikkilankaa rajalla. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Ulkomaat
    15.2.202408:23
    Jaakko Kosola

    Donald Trump onnistui jälleen kohauttamaan länsimaista mediaa kommenteillaan. Viime lauantaina järjestetyssä kampanjatilaisuudessa Yhdysvaltain entinen ja mahdollisesti myös seuraava presidentti kommentoi Nato-maiden puolustusmenoja hänelle tutulla kärjekkäällä tavalla.

    Suurin osa huomiosta on kiinnittynyt mainintaan siitä, miten hän ei presidenttinä tukisi niitä liittolaisia, jotka eivät käytä riittävästi resursseja omaan puolustukseensa.

    Selkeästi alle puolet Naton jäsenistä käyttää puolustukseen yli yhdessä sovitun kaksi prosenttia bruttokansantuotteestaan. Närkästys tilannetta kohtaan on erittäin helposti ymmärrettävissä, jos jaksaa hetkeksi astua yhdysvaltalaisiin saappaisiin. USA on käyttänyt jo pitkään enemmän rahaa puolustukseen kuin kaikki muut puolustusliiton jäsenet yhteensä, jopa kaksinkertaisesti yhtä paljon.

    Kun vertaillaan alle viiden prosentin eroa bkt:n osalta yli kaksinkertaiseen puolustussijoitukseen, niin ei käy vaikeaksi miettiä, mistä ärtyneet kommentit joitain Naton jäseniä kohtaan juontavat juurensa.

    Pohjois-Atlantin lisäksi amerikkalaisten on oltava valppaina Kiinan ripeästi kasvavaa voimaa kohtaan. Idän uusi suurvalta aikoo monien arvioiden mukaan tavoitella tasapainoa materiaalisen ja teknologisen kyvykkyyden suhteen Yhdysvaltojen kanssa 2040-luvulle tultaessa.

    Tällainen tilanne luonnollisesti johtaa eurooppalaisten kasvavaan vastuuseen omasta turvallisuudestaan.

    Kuten tasavaltamme tuore presidentti Alexander Stubb totesi, meidän tulee olla turvallisuuden tuottaja, ei kuluttaja. Onnittelemme häntä valinnasta ja toivomme hänelle menestystä tämän ajatuksen viemisessä eteenpäin tapaamisissaan muiden Nato-johtajien kanssa.

    Jaakko Kosola

    Pohjanmaan kokoomusnuoret

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle