• Hannu Takkula: "Uskon EU:n antavan 100 miljoonaa lisätukea maidontuottajille"

    Suomalaismeppien aloite lisätuesta maidontuottajille hyväksyttiin parlamentin budjettivaliokunnassa.
    "Tuki on vieläkin menetyksiin nähden pieni", Hannu Takkula toteaa Venäjän kaupan loppumisen merkityksestä maidontuottajille.
    "Tuki on vieläkin menetyksiin nähden pieni", Hannu Takkula toteaa Venäjän kaupan loppumisen merkityksestä maidontuottajille. Kuva: Didier BAUWERAERTS
    Uutiset
    28.9.201619:35
    Aimo Vainio

    Euroopan parlamentissa puuhataan 100 miljoonan euron lisätukea Venäjän tuontikiellosta pahiten kärsineille maidontuottajille.

    Ajatuksena on, että tuki suuntautuisi pääasiassa Suomeen ja Baltian maihin.

    "Ymmärrys sille, etttä Venäjän maidon tuontikielto koskee pahiten Suomea ja Baltian maita on parlamentissa lisääntynyt. Aiemmat tuet eivät ole kattaneet todellisia tappioita. Sitä on pidetty paljon esillä", keskustan meppi Hannu Takkula sanoo.

    Alde-ryhmän, johon keskusta kuuluu, aloite hyväksyttiin elokuun lopussa maatalousvaliokunnassa. Tänään keskiviikkona se hyväksyttiin budjettivaliokunnassa.

    Jäljellä on vielä parlamentin täysistunto, jossa budjetista äänestetään lokakuussa.

    "Tuki on yksimielisesti hyväksytty jo maatalous- ja budjettivaliokunnassa. Uskon, että se menee läpi täysistunnossakin", Takkula sanoo.

    Äänestyksen jälkeen budjettilisäyksestä neuvotellaan vielä EU-maiden ja komission kanssa.

    Tuki olisi lisäys aiemmin päätetylle 500 miljoonan euron tuelle.

    Aloitteen allekirjoittivat heinäkuussa suomalaiset keskustan mepit Takkula, Anneli Jäätteenmäki ja Paavo Väyrynen sekä rkp:n Nils Torvalds.

    Juttu aloitteesta tässä.

    Artikkelin aiheet
    Hannu Takkula
    Euroopan parlamentti
    maidontuotanto
    EU-tuki
    suomalaiset meppit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria