• LUKENUT MIES Vasempi Beck

    Uutiset
    19.8.201316:00
    Pekka Alarotu

    Televisiossa on kesän mittaan uusittu ruotsalaisia Beck-elokuvia. Ne olivat esikuvia suomalaisten Jussi Vares -yritelmille.

    Alun perin oli Maj Sjöwallin ja Per Wahlöön kymmenosainen kirjasarja, joka seurasi reaaliajassa rikostutkija Martin Beckin uran ja elämän kehitystä. Nyt esitetty uudempi Beck-sarja on aika tavalla etääntynyt alkuperäisestä.

    Tapahtumien siirtäminen 30 vuotta eteenpäin muuttaa filmeissä luonnollisesti henkilöitä ja heidän suhteitaan. Kirjan Beck ryhtyi sodan aikana poliisiksi välttyäkseen asepalveluksesta.

    Gunvald puolestaan on entinen meriupseeri, joka ilmestyy kolmanteen kirjaan sivuhenkilöksi. Vähitellen hänen rymistelynsä vauhdittaa yhä enemmän, vaikka hän ei koskaan pääsekään Beckin joukkojen ytimeen. Filmisarjasta muu tutkijaryhmä on yksinkertaisuuden vuoksi karsittu pois.

    Naispäälliköitä ei siihen aikaan osattu kuvitella. Naiset ovat ruumiita tai tarjoilijoita. Yksi ryhtyy poliisiksi ja päätyy kokeeksi Beckin sänkyyn.

    Kirjasarjaa kehuttiin loistavaksi kuvaukseksi ajan ruotsalaisesta yhteiskunnasta. Se raivasi tietä menestyksekkäälle rikoskirjallisuusbuumille.

    Aluksi hämmästellään oikeanpuolista liikennettä, pelätään hashiksen salakuljetusta ja uskotaan jugoslavialaisten siirtotyöläisten palaavan kotiinsa pari vuotta tienattuaan. Vähitellen ilmapiiri kovenee ja törmätään kovaan kansainväliseen terrorismiin.

    Suomalaista nykylukijaa hämmästyttää loppua kohti fanaattiseksi kiihtyvä äärivasemmistolainen julistus, jossa on esivihreitä sävyjä. Tuota aikaa eläneet muistavat, että vastaava maolainen hurmos oli valtaamassa myös täkäläisen nuorison, kunnes taistolaisuus ruhjoi sen täällä alleen.

    PEKKA ALAROTU

    Maj Sjöwall&Per Wahlöö: Komisario Beck-sarja. Kymmenen kirjaa

    vuosina 1965–1975. Karisto.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Komisario Beck
    rikoskirjallisuus
    Maj Sjöwall
    Per Wahlöö
    Beck-elokuvat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle