• Fiskars Group investoi miljoonia Iittalan lasitehtaan uusiin sulatusuuneihin – päästöjen luvataan vähenevän jopa 74 prosentilla

    Lasinsulatusuunien energiankulutuksen luvataan myös laskevan 67 prosentilla.
    Iiittalan lasitehdas on Suomen ainoa edelleen toiminnassa oleva lasitehdas.
    Iiittalan lasitehdas on Suomen ainoa edelleen toiminnassa oleva lasitehdas. Kuva: Fiskars Group
    Uutiset|Ympäristö
    5.10.202212:49
    Rasmus Montonen

    Fiskars Group kertoo tekevänsä noin 10 miljoonan euron energiainvestoinnin Iittalan Hämeenlinnassa sijaitsevaan lasitehtaaseen, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

    Investointi kattaa nykyisten maakaasua käyttävien uunien korvaamisen uusiutuvaa sähköä ja uutta teknologiaa hyödyntävillä sulatusuuneilla. Lasitehtaan vuosittaisten hiilidioksidipäästöjen luvataan vähenevän 74 prosenttilla vuoden 2026 loppuun mennessä. Energiainvestoinnin on määrä alkaa ensi vuonna.

    Kokonaisinvestoinnista noin 30 prosenttia katetaan työ- ja elinkeinoministeriön myöntämällä Euroopan unionin NextGenerationEU-rahoituksella. Iittalan lasitehtaan saama tuki on yhteensä 2,871 miljoonaa euroa.

    ”Kokonaisinvestoinnin avulla vähennämme tehtaan hiilidioksidipäästöjä noin 10 000 tonnilla eli 74 prosentilla. Hankkeen seurauksena myös tehtaan typenoksidi- ja pienhiukkaspäästöt vähenevät merkittävästi”, kertoo Fiskars Groupin toimitusjohtaja Nathalie Ahlström.

    Lisäksi uudet uunit vähentävät lasinsulatusuunien energiankulutusta 67 prosenttia. Lasinsulatusuunit käyttävät Fiskars Groupin mukaan suurimman osan tehtaan kokonaisenergiankulutuksesta.

    Fiskars Groupin tavoitteena on vähentää omien toimintojensa kasvihuonekaasupäästöjä 60 prosentilla vuoden 2017 tasoon verrattuna vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi yhtiö on sitoutunut vähentämään kuljetus- ja jakelutoimintojen kasvihuonekaasupäästöjä 30 prosentilla vuoden 2018 tasoon verrattuna.

    Vuonna 1881 perustettu Iittalan lasitehdas on Suomen ainoa edelleen toiminnassa oleva lasitehdas. Se työllistää noin 200 henkilöä Hämeenlinnassa. Tehtaalla valmistetaan muun muassa Alvar Aallon Aalto-maljakkoa.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä