• Merellä kalastetaan tappiolla

    Kaikkien aikojen saalis vuonna 2013 ei tuonut kalastajille tulosta.
    Kalastusyrityksistä vain neljä prosenttia tuottaa vuodessa yli 8 500 euron tulot kalastajalle.
    Kalastusyrityksistä vain neljä prosenttia tuottaa vuodessa yli 8 500 euron tulot kalastajalle. Kuva: Jaakko Kilpiäinen
    Uutiset
    3.11.201518:32
    Juhani Reku

    Merialueen ammattikalastus tuotti tappiota vuonna 2013, ilmenee Luonnonvarakeskuksen (Luke) keräämistä tiedoista. Tappioilta ei ammattikuntaa pelastanut edes se, että kalastajat saivat tuolloin kaikkien aikojen suurimman saaliin.

    Heikoimmin kannattivat isot troolarit ja suuret rannikkokalastusyritykset, joiden nettotulos heikkeni edellisvuodesta.

    Sen sijaan pienten rannikkokalastajien ja pienten troolarien nettotulos parani. Tämä ei kuitenkaan kerro koko totuutta koon ja kannattavuuden suhteesta.

    "Pienyrittäjät eivät yleensä maksa itselleen palkkaa, vaan ottavat tulonsa yrityksen tuloksesta. Tämä otetaan huomioon tilinpäätösaineistossa laskennallisena palkkakorjauksena. Jos palkkakorjaus lasketaan mukaan kustannuksiin, jäi merikalastuksen nettotulos tappiolliseksi vuonna 2013", Luken tutkija Heidi Pokki sanoo.

    Merikalastuksessa toimivista yrityksistä suuri osa on pieniä.

    Vuonna 2013 ammattikalastusyrityksiä oli 1 271. Niistä 65 prosenttia oli alle 8 500 euroa vuodessa ansaitsevia rannikkokalastajia.

    Troolareiden osuus kalastusyrityksistä oli vain neljä prosenttia. Silti silakkaa ja kilohailia kalastavat troolarit tekivät pääosan merikalastuksen tuotoista.

    Merialueen ammattikalastuksen taloudelliset tunnusluvut ovat ensimmäistä kertaa mukana Luken Taloustohtori-palvelussa. Taloustohtorissa ovat nähtävissä taloustiedot vuosilta 2008−2013 suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

    Yritysten taloudellisia tunnuslukuja ja tilinpäätöstietoja voi tarkastella kalastusmuodon ja liikevaihtoluokan mukaan.

    Artikkelin aiheet
    ammattikalastus
    merikalastus
    Luonnonvarakeskus Luke
    kannattavuus
    Taloustohtori
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle