• Vihreillä suurin kannatus nuorisolle järjestetyissä vaaleissa

    Julkkisehdokkaat menestyvät nuorisovaaleissa. Äänestysnumero 69 kerää suosiota.
    Vihreät miellyttävät nuorisoa.
    Vihreät miellyttävät nuorisoa. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset
    9.4.201911:52
    Katja Lamminen

    Jos nuoret saisivat päättää, eduskunnan suurin puolue olisi vihreät 17 prosentin kannatuksella. Seuraavaksi eniten kannatusta keräävät kokoomus, 14,5 prosenttia, perussuomalaiset 14,5 prosenttia ja keskusta 11,7 prosenttia.

    Nuorisoalan kattojärjestö Allianssi järjesti eduskuntavaalit nuorille kuudennen kerran 1.–5.4.

    Nuorisovaaleissa oli mukana 877 perus- ja toisen asteen oppilaitosta kahdessatoista vaalipiirissä. Ääniä annettiin yhteensä 62 935, joista hylättyjä oli 3 628. Nuorisovaalien tavoite on tukea nuorten äänestysaktiivisuutta ja tutustua vaaleihin.

    Vihreiden suosio nuorten keskuudessa myötäilee Allianssin nuorten puoluegallupin tuloksia viime syksyltä. Tuoreimman Nuorisobarometrin mukaan vihreiden kannatus on nuorissa ikäryhmissä selvästi muita ikäryhmiä suurempaa. Perussuomalaisten ja kokoomuksen linja ja näkemykset ovat lisäksi nuorilla selkeimmin tiedossa.

    Vaalipiiri- ja oppilaitoskohtaisia tuloksia tarkasteltaessa selviää, että Nuorisovaaleissa menestyvät ehdokkaat, jotka ovat oppilaille ja opiskelijoille ennestään tuttuja. Esimerkiksi istuvat ja entiset kansanedustajat, julkisuudesta tutut henkilöt, oppilaitosten vaalipaneeleissa vierailleet ehdokkaat sekä opettajataustaiset ehdokkaat nousevat Nuorisovaalien tuloslistauksissa korkealle.

    Nuorisovaalien tuloksia vääristää jo perinteeksi muodostunut äänestysnumero 69:n menestyminen vaaleissa. Vaalinumerolla eduskuntaan nousi ehdokas yhdeksässä vaalipiirissä ja useassa vaalipiirissä äänestysnumero 69:n saamat äänet nostivat myös muita saman puolueen tai valitsijalistan ehdokkaita nuorten eduskuntaan.

    Artikkelin aiheet
    nuorisovaalit
    Vihreät
    nuoret
    kannatus
    Allianssi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle