• Koronapandemian aiheuttama hoitovelka huolettaa enemmistöä suomalaisista – samoin terveysalan ammattilaisten jaksaminen, kertoo kysely

    Runsaat kaksi kolmasosaa sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestön Tehyn teettämään kyselyyn vastanneista kertoi olevansa jokseenkin tai erittäin huolissaan hoitovelasta.
    Moni kertoi olevansa huolissaan terveydenhuollon ammattilaisten jaksamisesta. Kuvituskuva.
    Moni kertoi olevansa huolissaan terveydenhuollon ammattilaisten jaksamisesta. Kuvituskuva. Kuva: LEHTIKUVA / TOMMI ANTTONEN
    Uutiset
    27.10.202113:00
    STT

    Pandemian aiheuttama hoitovelka huolettaa enemmistöä suomalaisista, kertoo tuore kansalaiskysely.

    Eniten huolta aiheuttavat henkilökohtaisen hoitoon pääsyn ja hoidon aloituksen viivästyminen sekä sairauksien diagnosoinnin viivästyminen, joista oli huolissaan yli puolet vastaajista. Lähes yhtä moni kertoi olevansa huolissaan terveydenhuollon ammattilaisten jaksamisesta.

    Liki puolet kyselyyn vastanneista ei usko, että Suomessa riittää työvoimaa hoitovelan purkamiseen.

    Neljä viidestä vastaajasta oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämästä, että sote- ja varhaiskasvatusalan houkuttelevuutta ja henkilökunnan saatavuutta on lisättävä palkankorotusten kautta.

    Aula Research teki kyselyn Tehyn toimeksiannosta syyskuussa. Vastaajia oli Manner-Suomessa runsas tuhat.

    Artikkelin aiheet
    koronapandemia
    hoitovelka
    terveysala
    Tehy
    kyselytutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle