• Suomi vie Yhdysvaltoihin lyhyempää työaikaa

    Suomalaiset yritykset myyvät Yhdysvaltoihin yhtä ja toista, mutta siinä sivussa myös uudenlaista asennetta työhön.
    Työ ja raha määrittävät elämää Yhdysvalloissa ja etenkin rahamaailman keskuksessa New Yorkissa. Moni tekee useaa työtä elääkseen.
    Työ ja raha määrittävät elämää Yhdysvalloissa ja etenkin rahamaailman keskuksessa New Yorkissa. Moni tekee useaa työtä elääkseen. 
    Uutiset
    2.6.201621:02
    Eija Mansikkamäki

    Erityisesti rahamaailman keskuksessa New Yorkissa ja sen sydämessä Manhattanilla ihmiset ovat tottuneet tekemään pitkää päivää. Hyvillä työpaikoilla on ilmaiset juoma-, voileipä-, sipsipussi- ja hedelmähyllyt, jotta väki pysyy virkeänä eikä poistu pitkille lounaille.

    Lomia ei pidetä, ja jopa naimakumppani valitaan tulojen perusteella, joten rahaa pitää myös tehdä. Rahalla saa lapsille koulutusta ja kunnon asunnon, sillä yksiön vuokrakin on kaupungissa 3 000 euroa.

    Toisaalta pienipalkkaisten on pakkokin tehdä suurkaupungissa useaa työtä.

    Voimakkaasti kasvaneet ja digitaalisia palveluita Manhattanilla tarjoavat suomalaiset Reaktor ja Conmio ovat huomanneet työkulttuurin mannertenvälisen erot.

    Osaajia on hankalaa löytää, verkostoituminen tärkeää ja väki vaihtaa työpaikkaa vuoden–parin välein, usein paremman palkan perässä tai virkistäytymisen perässä, eikä lomia juuri pidetä.

    Yli kahden viikon lomailu on harvinaista ja voi herättää jopa epäilyjä siitä, onko ihminen ihan kunnossa.

    Ilmapiirissä on kuitenkin tapahtumassa muutos.

    ”Skandinaavinen lähestyminen puree, eivätkä alle 30-vuotiaat ole enää niin rahaohjautuneita kuin ennen”, yrityksissä on huomattu.

    ”Me pakotamme kahdeksan tunnin työpäivään ja myös lomat on pidettävä”, Reaktorin toimitusjohtaja Joonas Makkonen kertoi toukokuussa suomalaisille toimittajille.

    ”Monille on ollut ongelma, jos kaverit eivät lomaile”, Conmion toimitusjohtaja Lotta Lautsuo lisäsi.

    Pitkä lomailu kun on amerikkalaisille sosiaalisesti epäilyttävää, mutta suomalaisten mielestä hyväksi.

    ”Jos tekee viitenä päivänä viikossa 10–12 tunnin työpäivää, työteho laskee”, Makkonen ja Lautsuo katsovat.

    Myös Valio kilpailee työntekijöistään, mutta pehmeästi. Se sopii imagoon, sillä Suomi tunnetaan vihreydestään ja luonnollisuudestaan, yritys kuuntelee asiakkaitaan ja myös työntekijöille annetaan päätösvaltaa omiin asioihinsa.

    Perheystävällisyys, lomat, hammashoidon ja silmälasien kustantaminen ovat tuoneet väkeä myös maailmanluokan elintarvikeyrityksiltä.

    Niinpä it-työntekijä saattaa laskea rimaa 20 000 euron kuukausipalkastaan, jos saa enemmän päättää oman työnsä sisällöstä. Ennen vastuuta on pelätty, koska epäonnistuminen on tietänyt kenkää. Suomalaiset eivät anna, vaan kannustavat kokeiluihin.

    Artikkelin aiheet
    suomalaiset yritykset
    työkulttuuri
    lyhyempi työpäivä
    Yhdysvallat
    New York
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle