• Katainen tähtää europarlamenttiin – ei asetu ehdolle kevään muissa vaaleissa

    Keskustan europarlamentaarikko Elsi Katainen kertoi vaaliaikeistaan tänään tiistaina Vantaalla järjestetyssä keskustan kokouksessa.
    Elsi Katainen ei asetu ehdolle kevään eduskunta- tai maakuntavaaleissa.
    Elsi Katainen ei asetu ehdolle kevään eduskunta- tai maakuntavaaleissa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    21.8.201821:45
    Nikke Kinnunen

    Pohjois-Savolainen europarlamentaarikko Elsi Katainen (kesk., ALDE) lähtee ensi keväänä ehdolle ainoastaan europarlamenttivaaleissa.

    Katainen ilmoitti aikeistaan keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksen yhteydessä pitämässään tiedotustilaisuudessa. Kataisen mukaan työ Euroopan parlamentissa on mahdollistanut hänelle paluun agraaripolitiikan pariin.

    "Lisäksi vastuualueelleni kuuluu kansainvälistä kauppapolitiikkaa."

    Kataisen mukaan työn mukanaan tuoma matkustelu on ollut ajoittain rankkaa.

    "Työ on kuitenkin innostavaa, mikä auttaa kestämään matkustelua."

    Katainen valittiin EU-parlamenttiin ensimmäistä kertaa vuonna 2014. Hän oli aiemmin harkinnut keskittyvänsä ensisijassa eduskuntavaaleihin, mutta muutti myöhemmin mielensä.

    Artikkelin aiheet
    Elsi Katainen
    europarlamenttivaalit
    Keskusta
    Euroopan parlamentti
    poliittinen ura
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle