• Asuntosijoittajan parhaat apajat löytyvät kalakukkojen kupeesta

    Helsingin sijoitus listalla laski jälleen, nyt pääkaupunki löytyy kahdeksannelta sijalta.
    Tutkimuksessa alueellista arvonnousun ja vuokratuoton kehitystä tarkastellaan muun muassa väestönkasvun, kotitalouksien tulojen ja asuntojen hintatason avulla.
    Tutkimuksessa alueellista arvonnousun ja vuokratuoton kehitystä tarkastellaan muun muassa väestönkasvun, kotitalouksien tulojen ja asuntojen hintatason avulla. Kuva: LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto
    Uutiset
    18.7.201815:15
    STT

    Asuntosijoittaja saa tänä vuonna parasta tuottoa sijoituksilleen suurista kaupunkikeskuksista pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Asia selviää Pellervon taloustutkimuksen tutkimuksesta, jonka on teettänyt Suomen Vuokranantajat.

    Listauksen kärjessä on tänä vuonna Kuopio. Suurin nousija on Oulu, joka kapusi sijoitustuottonäkymissä neljätoista sijaa. Helsingin sijoitus listalla laski jälleen, nyt pääkaupunki löytyy kahdeksannelta sijalta.

    Tutkimuksessa alueellista arvonnousun ja vuokratuoton kehitystä tarkastellaan muun muassa väestönkasvun, kotitalouksien tulojen ja asuntojen hintatason avulla.

    Valtakunnallisesti Suomen vuokranantajien teettämä tutkimus ennustaa vuokratuottojen jatkuvan maltillisina ja vakaina. Pitkällä aikavälillä vuokratuotto on pysynyt noin 3,5 prosentissa.

    Artikkelin aiheet
    asuntosijoittaminen
    Kuopio
    Oulu
    Helsinki
    vuokratuotto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle