• Tutkija paljastaa, miten viileä kevät vaikuttaa sinileväkauteen

    Toistaiseksi sinilevää on esiintynyt vain harvoissa paikoissa.
    Sinilevä voi pilata uintihaaveet, mutta onneksi vain osan kesästä.
    Sinilevä voi pilata uintihaaveet, mutta onneksi vain osan kesästä. Kuva: Juho Leskinen
    Uutiset|Ympäristö
    8.6.202515:30
    Jukka Hämäläinen

    Kesän alettua sinilevätilanne on vielä erittäin rauhallinen. Järvi–meriwikiin päivitettyjen havaintojen mukaan sinilevää ei esiinny vesissä juuri ollenkaan. Vain Sotkamojärveltä ja Nuijamaan Haapajärveltä on viime viikolta asiantuntijahavainto, että sinilevää on esiintynyt hieman.

    Suomen ympäristökeskuksen (Syke) erikoistutkija Jouni Lehtoranta kertoo, että sinilevien ilmestyminen edellyttää veden lämpötilan nousemista 16–18 asteeseen. Kevään ja alkukesän vaihtelevat ja viileät säät ovat nyt pitäneet leväkukinnot aisoissa.

    Lehtorannan mukaan tästä ei voi päätellä, että tänä kesänä sinileviä esiintyisi viime kesiä vähemmän, tai että kukkiminen alkaisi tavanomaista myöhemmin.

    ”Sinileväkukintojen määrään vaikuttavat ravinneolot, kesän lämpötilat ja tyynet, aurinkoiset jaksot – eivät juurikaan kevään säät. Ravinteiden osalta tilanne on Suomen läheisillä ulkomerialueilla aika lailla samanlainen kuin edellisvuosina. Siksi riskiennusteemme merelle tulee olemaan aiempien vuosien kaltainen.”

    Levätiedotteissaan Syke ei nojaudu pitkäaikaisiin sääennusteisiin, joiden toteutuminen on melko sattumanvaraista.

    ”Kevään säät eivät juurikaan vaikuta sinileväkukintojen määrään.”

    Jouni Lehtoranta

    ”Talven sääolot määräävät pitkälle sen, millaisia ravinnepitoisuuksia meriveden pintakerroksessa on. Se liittyy koviin tuuliin talviaikana, siihen mistä suunnasta myrskyt tulevat ja onko jääpeitettä. Jos tuuli pääsee sotkemaan veden, pohjan läheisten vesikerrosten ravinteet nousevat pintaveteen levien käyttöön”, Lehtoranta kuvailee.

    ”Viime vuosina Itämeren vesikerrokset ovat sekoittuneet niin, että fosforia on ollut pintavesissä keväällä ylimäärin. Tämä suosii sinilevien kasvua ja massaesiintymisiä kesäisin. Tutkimusalus Arandan talviseurannan mittauksista ilmeni, että esimerkiksi Suomenlahdella voimakkaat tuulet olivat sekoittaneet vesimassat poikkeuksellisen hyvin talven aikana.”

    Vesikerrosten sekoittuminen voi tapahtua meressä eri tavalla kuin järvessä. Järvissä syksyn ja kevään täyskiertovaiheet tasaavat veden lämpötilan ja sekoittavat samalla ravinteet koko vesimassaan, kun taas meressä sekoittuminen voi jäädä vajaaksi suolakerrostuneisuuden vuoksi.

    ”Sekä meressä että järvissä sinilevät runsastuvat alkukesästä ja keskikesän jälkeen sinileviä alkaa ilmestyä näkyvinä lauttoina vedessä”, Lehtoranta kertoo.

    Silti levien esiintyminen on järvissä tapauskohtaista.

    ”On tiettyjä järviä, joissa sinilevää esiintyy joka vuosi, ja sitä voi olla suuria määriä jo alkukesästä. Tällaiset järvet ovat pieniä ja reheviä. Isoillakin ja hyvässä tilassa olevilla järvillä sinileväkukintoja on, mutta ne ovat usein paikallisia ja pienillä lahdilla.”

    Mikä on oikea tapa varmistua siitä, onko vedessä sinilevää?

    ”Yksi varmimpia keinoja on, että ottaa vettä lasiin ja katsoo ovatko hiput kauttaaltaan vedessä, ja nousevatko ne vasta odottelun jälkeen pintaan. Jos hiput kelluvat vain pinnalla, se on usein siitepölyä tai ruostesientä. Vedessä voi myös uittaa keppiä ja kokeilla takertuvatko levät siihen. Sinilevä ei tartu keppiin.”

    Lisää aiheesta
    • Tänä vuonna ei vielä ole tullut ilmoituksia sinilevästä. Kuvan sinilevälautta kellui Helsingin Hietaniemen edustalla viime elokuussa.

      Ympäristö | Sisävedet ovat viileitä etelässä ja lännessä – Itä-Suomessa järvet kuitenkin tavanomaista lämpimämpiä

    • Sinilevävaroitus Westendin uimarannalla Espoossa heinäkuussa 2024. LEHTIKUVA / MIKKO STIG .

      Luonto | Itämeren puhdistaminen sinilevästä vaatisi yli 7 000 keräyslaivaa – "Siihen ei ole mitään realistisia mahdollisuuksia"

    • Jos vedessä on sinilevää, ei kannata mennä uimaan.

      Ympäristö | Osaatko tunnistaa sinilevän? Näiden oireiden ilmaantuessa on syytä hakeutua lääkäriin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä