• Aivoliitto antoi suositukset älypuhelimen käytöstä vapaa-ajalla: Näin kauan puhelimella saisi päivässä olla

    Älypuhelimen käytön ohjeet ovat Aivoliiton mukaan näyttöön perustuvia. Suosituksia oli mukana valmistelemassa Lappeenrannan kaupunki.
    Aivoliitto ohjeistaa, että nuoret ja aikuiset viettäisivät älypuhelimilla korkeintaan 2–3 tuntia päivässä. LEHTIKUVA / Mikko Stig.
    Aivoliitto ohjeistaa, että nuoret ja aikuiset viettäisivät älypuhelimilla korkeintaan 2–3 tuntia päivässä. LEHTIKUVA / Mikko Stig.  
    Uutiset|Tekniikka
    20.11.202414:15
    STT–

    Aivoliiton kansallinen aivoterveysohjelma on antanut suositukset älypuhelimen vapaa-ajankäytöstä. Keskeinen kohderyhmä ovat lapset ja nuoret, mutta samalla saavat ohjeistusta myös aikuiset.

    ”Toivomme, että älypuhelimien käyttöä rajaavat suositukset auttavat koko perhettä vahvistamaan aivoterveyttään ja kokonaishyvinvointiaan. Puhelimien käytöltä säästyvä aika lisää muun muassa perheen yhteistä aikaa. Samoin se auttaa keskittymään muihin asioihin kuten lukemiseen ja liikkumiseen sekä tukee hyvää yöunta”, sanovat kansallisen aivoterveysohjelman ohjelmapäällikkö Markku Holmi ja ohjelmakoordinaattori Tarja Keltto tiedotteessa.

    Älypuhelimen käytön ohjeet ovat Aivoliiton mukaan näyttöön perustuvia. Suosituksia oli mukana valmistelemassa Lappeenrannan kaupunki.

    Nyt kootussa ohjeessa älylaitteita ei suositella alle 2-vuotiaille lainkaan. Samoin aikuisten on syytä välttää älypuhelimen käyttöä pikkulapsen ollessa hereillä.

    Pienten lasten kiukkua tulee suosituksen mukaan rauhoittaa muilla keinoilla kuin älylaitteilla.

    Hieman vanhemmille 2–6-vuotiaille suositellaan ruutuaikaa korkeintaan tunti päivässä. Sisällön tulisi olla ikätasolle sopivaa.

    Nukkumaan tulee mennä ilman älypuhelinta. Koko perheen älypuhelimet on syytä koota illalla puhelinparkkiin, jolloin vanhemmat toimivat esimerkkinä. Puhelimet tulee kuitenkin ladata valvotusti päiväsaikaan.

    Älypuhelimet tulee samoin laittaa pois näkyvistä, kun tehdään läksyjä tai ollaan perheen tai kavereiden kanssa.

    Suosituksen mukaan älypuhelimen hankintaa lapsille on syytä lykätä ainakin yläkouluikään ja some-alustojen käyttöä 15–16-vuoden ikään.

    Aivoliitto niin ikään ohjeistaa, että nuoret ja aikuiset viettävät älypuhelimilla korkeintaan 2–3 tuntia päivässä. Myös älypuhelimen toistuvaa avaamista on syytä välttää, sillä jatkuvat keskeytykset kuormittavat aivoja.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotti vakuutti kokeilussa tarkkuudellaan ‒ kone noudatti ennakkosuunnitelmaa tarkasti

    Tilaajalle
  • Koneviesti tutustui ensimmäiseen Suomeen tulleeseen AgXeed-peltorobottiin touko-kesäkuussa Köyliössä.

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotin anturit ja ohjelmisto korvaavat kuljettajan ‒ sähköinen voimansiirto on hyötysuhteeltaan hyvä

    Tilaajalle
  • Saku Tiaisen valmistama pienkuormaaja näyttää erittäin valmiilta ja pitkälle harkitulta koneelta. Koneen kehittämiseen tähän vaiheeseen onkin vaatinut useamman vuoden.

    Koneviesti | Autojen ja sekalaisten koneiden osista kuormaaja – näin syntyi itse tehty kuormain omalle pihalle